kesähups

20.29



Kesällä mulle käy aina näin. Kun olisi tehnyt vaikka mitä ja kerrankin löytyisi postaamisen aihetta, ei aika riitä. Voitte ehkä huomata miten nämä liittyvät toisiinsa. Viime näkemän jälkeen mua ovat kiireisenä pitäneet Stellan hiukan myöhässä vietetyt synttärit, kesäretket, markkinat, jogurttijäätelöt, leikkipuistot, leikkimökin maalaaminen, kesäkiskan avaaminen, kolme lasta ja mitä näitä nyt on. 

Harrilla alkoi tällä viikolla ensimmäinen kesäloma ties kuinka moneen vuoteen - yrittäjän elämää ja niin edelleen... Ennen sitä piti tietenkin hoitaa kaikki juoksevat asiat kuntoon ja me olimme lasten kanssa pitkiä päiviä keskenämme, kun isommatkin jäivät pari viikkoa sitten myös lomalle. Onneksi yrittäjänä työajat ovat kuitenkin puolin ja toisin joustavia ja onnistuimme järjestelemään kummallekin sen verran unta että pärjää.

Tämä koko perheen ensimmäinen lomaviikko on mennyt oikeastaan asioita hoidellen ja kotia siivoten, kun onnistuin saamaan jostain jonkun kesäköhäpöpön. Eikö se ole aika tyypillistä, sairastaa lomalla? Ikään kuin pää olisi ilmoittanut kropalle, että kohta on kaksi aikuista pyörittämässä näitä päiviä, niin nyt olisi sitten hyvä hetki sairastua. Onneksi lapset ovat päässeet isäni ja siskoni ansiosta kauan odottamalleen kesäleirille, ja keskenämme ollaan sitten puistoiltu ja pidetty leffailtaa. 

Kiireisenä minua on pitänyt myös vauva. Hän on ihana, iloinen ja jo kaksi kuukautta vanha, käsittämätöntä! Hän viihtyy parhaiten sylissä mutta innostuu sitterin yläpuolelle kumartuvista, ilmeilevistä isosisarusten naamoista. Kaiken lisäksi hän saa huomenna nimen! Vitsi miten jännittävää. Minun ja Harrin lisäksi nimen tietää vain ystäväni joka myös siunaa vauvan. Olen nähnyt vain vähän painajaisia siitä miten juhlat menevät katastrofaalisesti pieleen, joten vaikka näitä kekkereitä innolla on odotettukin, olen tottavie iloinen kun ne ovat ohi ja pääsemme ihan vaan lomailemaan. Taidankin laittaa nimiäisten puitteissa ihan kilpailun Facebookiin!

Sellaista kuuluu tänne. 
Olisiko muuten jotain kivoja kotimaan matkavinkkejä heittää meidän perheelle? 

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe