Läheisimmät ystävät ovat jo oppineet, että täältä suunnalta ei paljoa sympatiaa heru, jos valittaa väsymystä. Välillä kaverini varmaan toivovat, että olisivat pitäneet mölyt mahassaan välttyäkseen jäätävältä katseeltani. Joinain päivinä on vain parempi suosiolla olla menemättä ihmisten ilmoille.

 No ehkä en ole ihan niin kamala, ainakaan omasta mielestäni, mutta väsynyt kyllä olen. En edes tiennyt mitä on olla oikeasti väsynyt, kunnes minusta tuli äiti. Voin myös todellisen väsymyksen kokeneena kertoa, että ihminen ei toimi, eikä ole oma itsensä

Felixillä ei todettu koliikkia, mutta ensimmäisten kolmen kuukauden aikana maha kuitenkin vaivasi meidän pientä poikaa kovasti. Lisäksi unirytmi oli jo mahasta asti ollut sellainen, että pisin valveillaoloaika sijoittui keskelle yötä. Näiden tekijöiden lopputuloksena valvoimme vuorotellen lähes koko yön, lähinnä roikottaen Felixiä kainaloiden alta, sillä se oli ainoa asento jossa itku tuntui välillä helpottavan.

Neljän kuukauden iässä Felix nukkui ensimmäistä kertaa kokonaisen yön putkeen. Tätä riemua jatkui lähes kaksi viikkoa, ja sen jälkeen hän alkoikin heräillä yhä useammin yön aikana. Neuvolan ohjeiden mukaan annettiin iltaisin riisivelliä ja kokeiltiin ties mitä temppuja, joista saatiin hetkeksi helpotusta.

Kun Felix oli kahdeksan kuukautta, ja heräili yöllä edelleen vähintään puolentoista tunnin välein, päätin aloittaa unikoulun. Lopetin yöllä imettämisen kertaheitolla, ja Felix tajusi homman nimen aika nopeasti. Sen jälkeen hän on enimmäkseen nukkunut yhtäjaksoisia yöunia, mutta aina silloin tällöin tulee hampaita tai uusien asioiden oppiminen aiheuttaa levottomuutta. Ja sitten taas valvotaan.

Onneksi päiväunet on keksitty. Ja kahvi. Ainiin ja kaikki ne äitiyden ilot ja hetket, jotka saavat koko väsymyksen tuntumaan yhdentekevältä. Niillä mennään ja nukutaan kun ehditään - ehkä jo ensi vuonna!