Vuoden ensimmäisenä päivänä kävimme muutaman kaverin kanssa ravintolassa syömässä. Viereiseen pöytään istui nelihenkinen perhe - äiti, isä ja noin kolme- ja viisivuotiaat pojat. Kummallekin lapselle lykättiin heti puhelin nenän eteen, josta he sitten katsoivat piirrettyjä ruokailun loppuun asti.

Tämä on varmasti kaikille ympärilleen katsoville aika tuttu ilmiö. Onpa mahtavaa, että piirretyt saa nyt joka paikkaan mukaan, niin vanhemmat saavat itse ihan rauhassa juoda kahvia, jutella kaverin kanssa tai shoppailla. Onhan vanhemmuus rankkaa, ja joskus sitä kaipaa keinoja arjen helpottamiseen, mutta oikotien ottaminen ei aina kannata. Jos hiljennät lapsesi lykkäämällä aina ruudun naaman eteen, missä kohtaa aiot opettaa hänelle miten kyseisessä tilanteessa kuuluu käyttäytyä? Miten lapsesi oppii kärsivällisyyttä, jos hänen ei koskaan tarvitse odottaa ilman viihdykkeitä?

Uskon että moni vanhempi tajuaa tämän ongelman itsekin, mutta nykyään on yleistymässä myös toinen ilmiö, jota on vaikeampi tunnistaa. Älypuhelinten ja tablettien myötä sosiaalisen median palveluita voi käyttää missä tahansa ja koska tahansa. Laitteet piippaavat taukoamatta kun tulee tviittiä, sähköpostia ja Facebook-ilmoitusta. Koko ajan on tarkistettava, onko joku kaivannut. Koska kyseessä todella on riippuvuus, ongelman myöntäminen itselle saattaa olla vaikeaa.

Luin artikkelin, johon oli koottu lukijoiden omia kokemuksia ja tarinoita älypuhelinten liiallisesta käytöstä. Mielikuva pienestä lapsesta, joka yrittää surullisena jälleen kerran saada vanhempansa huomion tämän näppäillessä kännykkäänsä on sydäntäsärkevä. Muutaman äidin tarina siitä, miten he ovat menettäneet miehensä tietokoneille ja puhelimille kuulosti pääpiirteittäin samalta, kuin jos mies olisi alkoholisti.

Miten pielessä voivat asiat olla, jos laitteet menevät oman perheen edelle? Artikkeli sai minut miettimään omaa netissä surffailuani. En ole miltään suunnalta tarkasteltuna mikään ääripää, vaan mielestäni ihan kohtuukäyttäjä. Kuitenkin asiaa tarkemmin ajatellessa tajuan, että kulutan päivittäin ainakin hetken selaillen verkossa aivan turhaa sisältöä. Olisiko ehkä aiheellista käyttää sekin aika johonkin tärkeämpään, kuten omaan lapseen?

Tämä on asia, jota jokaisen vanhemman olisi syytä miettiä omalla kohdallaan. Mikä on kaikkein tärkeintä? Entä mikä on toissijaista? Faktahan on se, että lapsillamme on aika huonot lähtökohdat elämään, jos edes kotona ei tunne itseään arvostetuksi, rakastetuksi ja tärkeäksi. Kunpa yhdenkään lapsen ei tarvitsisi menettää vanhempiaan alkoholille, työlle tai kännyköille. Jo se tekisi maailmasta paljon paremman paikan.