Tänään vietettiin Turun päivää, ja samalla ihan viimeisiä päiviä ennen kuin ihana Jessica karkaa talveksi Aasiaan. Koska päivä oli spesiaali, keksin myös kavereilleni spesiaalia tekemistä. Kaikki heittäytyivät onneksi mukaan vaikka vähän jännitin näiden eilen myöhään juhlineiden sankarien reaktiota.

En ole vain äiti tai pelkästään vaimo, mutta ne ovat kai ne päänimikkeet millä minua voi kutsua. Nämä kaksi termiä sisältävät niin monta erilaista työtehtävää, etten itsekään pysy perässä. Mielestäni alkaisin jo pikkuhiljaa ansaitsemaan muunmmuassa kokin, taloudenhoitajan, personal trainerin, järjestyksenvalvojan, vaunukuskin ja terveydenhoitajan tutkintotodistukset.

Jos äidelle maksettaisiin palkkaa, en tiedä kenellä siihen olisi varaa, kun perustaksaan lisättäisiin vaarallisen työn lisä ja yö-, viikonloppu- ja ylityökorvaukset. Varsinaista työsopimusta ei kuitenkaan ole, ja vapaista käydään aina pitkän linjan neuvottelu. Sitten joku kaunis päivä käy niin, että sitä vapaata onkin tarjolla. Tai ainakin jotain sinne päin. Yhtäkkiä isä ja poika hyppäävät junaan ja vilkuttavat.

Mitä tekee äiti?

Inhoan sanaa romanttinen, ja siitä syystä myös Niiskuneitiä. Myös sana tytär on mielestäni aina ollut kamala, ja lapsena suutuinkin isälleni verisesti, kun hän kehtasi kirjoittamassaan lehtijutussa käyttää sitä nimitystä minusta.

En normaalisti kirjoita äityisblogeja, koska en vielä tähänkään päivään mennessä ole kokenut olevani yhtään äiti. Olen ajoittain kokenut itseni mummoksi, mutta äiteys on minulle yhä täysin vierasta. Jos ei tähän mennessä käynyt selväksi, minulla ei ole tämän kirjoittamiseni kanssa minkäännäköistä päämäärää vaan aion kirjoitella niitä näitä, mutta tästä kai bloggaamisessa muutenkin on toisinaan kysymys. Sitten jos osaa jaaritella oikein taitavasti niin jaarittelustaan saattaa saada jopa palkkaa.

En ole aina kaikkissa elämän käännöksissä ymmärtänyt naisia, mutta ainakin minun elämäni naiset ovat aina tykänneet jaaritella. Olen aina kuvitellut että naiset ovat vain miehiä parempia esittämään kiinostuneita muiden naisten jaaritellessa, mutta Meren bloggauksen jatkuessa jo ties kuinka monta vuotta, olen alkanut epäillä että naiset ovat oikeasti kiinnostuneita toisista jaarittelevista naisista. Tai sitten tämä on joku itserankaisun metodi.

Mere saa joskus jaarittelukohtauksia, jolloin papatus ei lopu edes siksi aikaa, että ehtisi antaa minimipalautetta missään sanallisessa muodossa. Yritän yleensä alkuun kuunnella, mutta jossain vaiheessa mieleni vain väkisin ajautuu muihin mielenkiintoisiin asioihin, kuten mistä tyhjyys koostuu.

Olen alkanut kehitellä teoriaa, että miehissä on luontainen mekanisimi, joka estää meitä kuuntelemasta naisten päämärätöntä jaarittelua. Ja jos joku onnistuu taisteleemaan tätä luontoa vastaan, hän muuttaa saarelle turhakejulkkisten kanssa ja alkaa seurata muodin huipulle-ohjelmaa.

Olen kuitenkin onnellinen että kun Mere aina ajoittain huomaa, että olen ajautunut miettimään tyhjyyden koostumusta, hän katsoo minuun rakastavasti ja hymyilee. Vaimossani on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta pidän ehkä eniten siitä, miten paljon hän antaa anteeksi.

-Harri