Stellan syntymästä tulee tänään täyteen jo kaksi kuukautta, enkä voi lakata toistelemasta kaikkien äitien mantraa: miten ihmeessä aika kuluu niin nopeasti? Ja toisaalta mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, ei olla vielä käännytty, kasvatettu hampaita tai opittu laulamaan Ukko Nooaa.

Nämä kuluneet kaksi kuukautta ovat sujuneet hyvin, ehkä jopa odotettua paremmin. Viimeisin ja ainoa kokemuksemme vauva-arjesta oli Felixin vauva-aika, ja ne läpi yön valvomiset ja masukivut kummittelivat edelleen mielessä. Stella löysi oikean unirytmin kuitenkin huomattavasti nopeammin kuin Felix, ja suuremmilta mahavaivoiltakin tyttö on säästynyt.


Stella on hirmuisen tyytyväinen ja hymyilevä vauva. Huomaan hänessä myös pieniä drama queen-ominaisuuksia, ja joskus hän työntää alahuulen rullalle ja alkaa kitistä kun Felix menee liian lähelle. Ja kun Stellaa harmittaa, se ei jää kyllä huomaamatta!

Felix on suhtautunut pikkusiskoon todella hyvin, ja on ihan käsittämätöntä huomata, miten näiden kahden välinen suhde on kehittynyt jo nyt! Stella katselee hymyillen Felixin touhuja, kun hän taas haluaisi selvästi ottaa siskon jo mukaan leikkeihin. Valitettavasti puolitoistavuotiaan on vielä aika vaikea ymmärtää ettei pieni vauva kestä esimerkiksi päälle istumista...


Töistä kotiin tullessaan Harri kysyy oliko meillä kiva päivä. Yleensä vastaus on "kyllä, mutta raskas." Kun minulta kysytään oliko tämä ikäero mielestäni hyvä, en osaa vastata. En ainakaan vielä. Elämä näiden kahden äitinä on välillä vaikeaa, enimmäkseen ihanaa, joskus stressaavaa mutta aina palkitsevaa. Vaikka välillä tunnen olevani aivan loppu, ja ettei minulla ole juuri ollenkaan omaa aikaa, en vaihtaisi tätä mihinkään.

Olisi hauska kuulla minkälaisilla ikäeroilla teillä on lapsia? Tai minkälainen väli olisi teidän mielestänne sopiva?

"Nyt aletaan jo olla vahvoilla. Kuulema avioliiton onnistumisprosentti suurenee kahden vuoden naimisissaolon jälkeen." Näin ihanan käytännönläheisesti pohdiskeli mieheni hääpäivämme lähestyessä. Hyvin menee siis, ja paperihääitä vietimme tänään. No ihan tosissaan, olemme ihan älyttömän onnellisia ja rakastuneita, mutta se siitä lässytyksestä!

Hääpäivä ei olisi voinut alkaa paremmin. Sain tietysti asianmukaisesti aamupalan sänkyyn ja kun kerrankin oli mahdollisuus, loikoilimme puoleenpäivään asti tekemättä mitään. Ihan kivan lahjankin Harri oli keksinyt, itse en ainakaan kieltäydy pidennetystä viikonlopusta Nizzassa, tosin reissu saa vielä hetken odottaa, sillä Stella oli tänään vasta ensimmäistä kertaa hoidossa.

Stella lähti iltapäivällä vaarin luo, ja me lähdimme pitkästä aikaa viettämään aikaa ihan kahdestaan. Olimme varanneet päivällisristeilyn Rudolfinalla, joka oli kyllä ihan nappivalinta tähän päivään. Buffetissa oli tarjolla lihaa, kanaa, salaatteja, kasviksia, uusia perunoita ja todella hyvää lohta, mutta valitettavasti pöydästä oli jatkuvasti jotain loppu. No, onneksi pääasia olikin yhdessäolo, ja parasta risteilyssä olivat maisemat. Ja toisaalta maha on kyllä vieläkin täynnä...







Tänään vedin pitkästä aikaa nämä kengät jalkaan, ja naurahdin Harrille, että tavallaan nekin liittyvät meidän suhteemme historiaan. Ostin ne meidän ensimmäisenä yhteisenä kesänämme, ja ne olivat Harrin mielestä tosi rumat! Kenkiin ei oikeastaan olisi ollut varaa, sillä olin päättänyt kieltäytyä työpaikasta Svarte rudolfilla. Vaikka olimme köyhiä ja kipeitä, meillä oli ihan älyttömän hauska kesä! Voisi melkein sanoa, että ympyrä sulkeutui tänään! Ainakin pieni sellainen.

Äitien perusominaisuuksiin kuuluu stressaaminen aiheesta kuin aiheesta, ja myös sen vierestä. Esimerkiksi ihan hyvin voi murehtia sitä, että käytän enemmän aikaa Hulinan nimiäisvalmisteluihin kuin aikoinaan Felixin. Koska Felix aivan varmasti jonain päivänä kysyy minulta murheellisena, miksi Hulinan juhlissa oli enemmän koristeita. Ja vaikka tiedän ettei näin käy, pelkkä ajatus saa minut lähes itkemään. HOHHOIJAA!

No Felixille on vähän korvaavaa juhlahumua tiedossa, ja ensi viikko näyttää muutenkin aika ohjelmantäyteiseltä. Pysykää siis linjoilla!

Linjoilla kannattaa pysyä myös sunnuntaina vietettävien nimiäisten takia. Tänään ova tosiaan sakset ja paperit heiluneet koristeita askarrellessa - Felix tykkää, isi ei.

Tämä pikainen moikkauspäivitys on omistettu kaikille niille, jotka joskus nauravat meille kaiken säästäville luoville (hulluille). Kyllä niille joskus oikeasti on käyttöä, vai mitä tykkäätte näistä tilkuista askarrelluista kukista?

Eilen aamulla heräsin järkyttävään pääkipuun, joka vain paheni päivän mittaan. Suunnitelmat murenivat yksi toisensa jälkeen, ja Felix pääsi isoomummin pihalle leikkimään. Pään parantelu sujui pikkuhiljaa, ja onneksi olin sentään illalla suurinpiirtein elävien kirjoissa.

Illan ohjelma sisälsi isäni äidin syntymäpäivien juhlimista kauniilla Kavalton tilalla Piikkiössä, joka ei ollut yhtään huono paikka viettää kaunista kesäiltaa. Ruokaa ei ollut kovin montaa eri lajia, mutta määrän korvasi laatu, ja perunat, sienikastike, lohi, kotijuusto ja poro sopivat hyvin yhteen. Jälkiruuaksi syötiin tietysti mansikkakakkua.

Edellisen yön huutokonsertin jäljiltä olimme kaikki aika uupuneita, mutta onneksi pienen retken jälkeen yö sujui ongelmitta. Välillä sitä vaan osaa arvostaa omaa sänkyä!

Onnea 70-vuotiaalle mummulle!