Vauva matkalla

12.10

Äitiys on muuttanut minua luonnollisesti paljon, ja yksi uusi piirre minussa on stressaaminen aivan uudella tasolla. Eilen stressasin pakkaamisesta. Jostain syystä kuvittelin, että olemme menossa johonkin kehitysmaahan, mutta eiköhän Kreikassakin myydä vauvanruokia ja vaippoja - onhan täälläkin ihmisillä lapsia.

Olen todella järjestelmällinen pakkaaja. Kirjoitan aina ylös kaiken, minkä tarvitsen mukaan. Suunnittelen myös mitkä tavarat pakkaan mihinkin laukkuun, jotta tiedän sitten myöhemmin mistä ne löytyvät... Ja siihen se jääkin. Itse pakkaaminen tapahtuu viimeisellä minuutilla, ehkä jopa sen jälkeen, ja käsittää lähinnä tavaroiden viskomista kasseihin kauhealla vimmalla. Kiireessä aina jotain meinaa unohtua, ja sitten tungen viimeisiä neuletakkeja ja tennareita mihin ikinä sattuu mahtumaan. Eilenkään en ollut mitenkään liian aikaisin liikkeellä, mutta hirveää paniikkia ja kiirettä ei tullut, ja nyt on kaikki tarpeellinen mukana.

Seuraava stressin aihe oli itse matka. Felix ei ole viimeaikoina suostunut nukkumaan muualla kuin omassa sängyssään, ja olin aivan varma, ettei reissulla nukkumisesta tule mitään. Lähdimme hiukan ennen kolmea ajelemaan Turusta Helsinkiin, ja Felix nukkuikin päivän toiset unet nätisti autossa, ja heräsi juuri kun pääsimme perille noin viiden aikaan. Lähtöselvityksessä pääsimme skippaamaan koko hirvittävän pitkän jonon ihan vaan Felixin takia, joten aikaa kentälle jäi reilusti.

Kentällä odottelun lisäksi saimme odotella koneessa vielä 45 minuuttia, sillä ilmeisesti Kreikan yleislakko oli aiheuttanut jotain viivästyksiä täällä päässä. Odotus oli minulle aika piinaavaa, sillä jännitin lentoa Felixin puolesta tosi paljon. Lopulta nousu sujui hienosti, eikä Felix tuntunut edes huomaavan että mitään ihmeellistä tapahtui. Minun oli tarkoitus ostaa hänelle apteekista korvatulpat, mutta niiden ikäraja olikin vuoden ikäisestä ylöspäin, joten päätin tämän kerran antaa mehua nousun ja laskun aikana.

Emme olleet ostaneet Felixille omaa istumapaikkaa, mutta onneksi lento ei ollut tullut aivan täyteen, ja saimme ottaa turvaistuimen koneeseen mukaan. Herra viihtyi istuimessaan tyytyväisenä, ja nukkuikin hyvän aikaa, huolimatta siitä, että muut koneessa olevat lapset pitivät omaa itkukonserttiaan. Felix osaa kyllä aina yllättää, ja kanssamatkustajatkin ihmettelivät miten rauhallinen hän oli koko matkan ajan. Toivottavasti sama tuuri jatkuu takaisin tullessa!