Oi että. Täällä me istumme sohvalla saman viltin alla söpösti sylikkäin, ja katsomme Avalta tulevaa George Clooneyn leffaa uudessa olohuoneessamme. Olemme saaneet valtavan paljon aikaan parissa päivässä, ja olen ehtinyt jo kertaalleen itkeä Harrin olkapäätä vasten, että mitä jos tämä ei ala sittenkään tuntua kodilta. Nyt fiilis on onneksi jo parempi, ja onhan tuosta purkauksesta jo monta tuntia aikaakin!

Jälleen tulee tällainen pikamoikkaus, mutta näin muuttohärdellin keskellä annettakoon se anteeksi. Valmista ei vielä ole, mutta huomenna ajattelin kirjoitella sitten vähän enemmän. Nyt otan kuitenkin rennosti pitkän päivän jälkeen, ja keskityn tähän ihanaan kämppismieheeni.

Ps. Aika ihanaa kun on sekä ystäviä etta sukulaisia! Heistä on iso apu muuttaessa, ja sitäkin isompi ilo ihan vaan siksi, että he ovat olemassa.