Paras paikka näillä keleillä on tietysti sellainen, missä on vettä, eikä tietysti varjokaan ole pahitteeksi. Felix on päässyt tänä kesänä pulikoimaan mereen, mutta tänään kävimme vaihteen vuoksi Samppalinnan maauimalassa.


Felix on ihan huima vesipeto. Hän rakastaa vettä, mutta silti epäilin ja salaa vähän toivoinkin hänen arastelevan kylmää merivettä. No mitä vielä, sinne se ryntäsi aaltoihin melskaamaan heti rannalle päästyään, ja hetken räpiköimisen jälkeen uskaltautui jopa vähän liiankin syvälle.

En ole mikään luovuttajatyyppi, mutta nämä rantapäivät ovat olleet niin hektisiä, että on tehnyt mieli lyödä kamat kasaan ja luikkia kotiin neljän seinän sisään. Felix on mestari piiloutumaan naapuriviltin ison sedän vatsan taakse, samalla aiheuttaen äidille pienenpienen sydämenpysähdyksen. Eilen Felix istui jaloissani leikkien saippuakuplapurkilla, ja kun hetkeksi käänsin katseeni muualle, oli jäljellä enää saippuakuplat, ja jäpikkä puolimatkassa mereen.


Puhutaan siis äärimmäisen vauhdikkaasta pojasta! Valitettavasti kyseinen poika sulkee korvansa aivan täysin, kun on nähnyt jotain kiinnostavaa. Kun Felixin perään koittaa huudella, ainoa reaktio on mahdollisesti ilkikurinen hymy, ja matka jatkuu taas. Ei auta kuin juosta perään ja toivoa, että tämä olisi vain joku vaihe.

Tällaiset retkipäivät ovat myös fyysisesti todella raskaita, mutta toisaalta kaiken sen vaivan arvoisia, kun Felix nauttii niin älyttömästi. Kyllä kelpaa sitten taas palata kotiin päiväunille, kun koko porukka on aivan rättiväsynyt!

Joten tervetuloa meidän kanssa uimaan! Kiinnostuneita?

Ps. Voisiko joku kopauttaa mua ämpärillä päähän, jos kun joskus valitan lapsilleni, kun he ovat tuoneet viltille hiekkaa rannalla.