Voisin tuijottaa sinua ikuisesti. Silittää untuvaisia hiuksiasi, jotka ovat tummemmat kuin isommilla sisaruksillasi oli. Katsella pitkiä ripsiäsi, täydellisiä, suuria poskiasi ja pientä pyöreää suuta jota ensin unissasi mutristat hiukan ja jonka sitten käännät oikein leveään hymyyn. Mistähän sinä mahdat uneksia?

Sitten sinä heräät. Venyttelet makeasti jalat kippurassa, kädet suorana pään yläpuolella ja käännät päätäsi niin että huomaan pienen korvasi litistyneen siihen kiinni. Räväytät suuret siniset silmäsi auki, tuijotat minua takaisin ja hymyilet taas leveästi. Äiti minä olen tässä, sinä olet siinä. Siinä on riittävästi syytä riemuun. Siinä on kaikki.

Herättyäsi sinulla on usein nälkä, jonka ilmaiset selkeästi hetken halailun, pusuttelun ja höpöttelyn jälkeen. "Sä saat, mä annan sulle maitoa", minä sanon ja sinä ymmärrät ja rauhoitut hiukan. Avaat suusi selälleen ja hamuilet kuin pikkuinen lintu. Imetys tuntuu jo hiukan erilaiselta kun olet vaivalla kasvattanut kaksi valkoista hienoa alahammasta. Keskityt ruokailuun niin, että pienet kätesi puristuvat nyrkkiin ja jälleen tuijotat minua syvälle silmiin, tarkasti ja tutkivasti.

Kun vatsasi on täynnä, sinulla on tapana venytellä samalla tavoin kuin herätessäsikin. Se saa minut hymyilemään, hymyni tarttuu sinuunkin ja olemme jälleen yksinkertaisen tyytyväisiä siitä, että sinä olet kylläinen. Lasken sinut lattialle leikkimään. Alat hapuilla käsilläsi leluja, kiljahdella riemuissasi peilikuvallesi jonka näet siinä lelukaaren killuttimessa tai sitten kierähdät heti ympäri - sen opit jo pari viikkoa sitten. Yhtä kaikki, otat yleisösi aina kun sinulla sellaista sattuu olemaan.

Leikin jälkeen on aika taas syödä ja nukkua. Sillä sellaista on kolmikuisen elämä.