Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että ei riitä ihan yksi tai kaksi kertaa kun tämän raskauden aikana olen kokenut valtavaa riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta äitinä. Milloin en ole jaksanut ulkoilla riittävästi, milloin olen ollut liian huonotuulinen ja milloin en ole jaksanut tehdä lapsille riittävän terveellistä ja ravitsevaa ruokaa... Syitä syytellä itseä riittää kyllä.

Usein unohtuu kiitellä itseä niistä hyvistä hetkistä ja onnistumisista. Liian harvoin muistaa, ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen hyvä. Mitä jos sitä edes joskus ottaisi lapsista mallia ja esittelisi puolisolle ylpeänä miten paljon on tänään pessyt pyykkiä tai innoissaan selittäisi miten valtavan herkullista linssikastiketta teki päivälliseksi? Tai mitä jos edes vaikka kuuntelisi lapsia ja lasten mielipiteitä heidän äidistään? Olisivatko he yhtä armottomia sinua kohtaan kuin sinä itse?

Näin lapset vastasivat, kun Harri pyysi heitä jatkamaan lausetta
"Äiti on hyvä äiti koska..."

F: Mekko ja sormuksia.
S: Hän tykkää meistä.
F: Koska hän pitää meistä huolta.
S: Koska hän tykkää musta.
F: Ja musta.
S: Vie Muumimaailmaan.
F: Vie kivoihin paikkoihin ja antaa hyvää juomaa.
S: Ja paperia.
F: Antaa kesällä kirsikoita, mansikoita ja herneitä.
S: Pitää sylissä.
F: Antaa leffailtana plimsaa.
S: Ja herkkua.
F: Vie synttäreille.
S: Antaa rinkeleitä.
F: Tekee kakkua ja antaa ranskalaisia.
S: Pelaa meidän kanssa.
F: Tekee kivoja reissuja.
S: Ostaa joululahjoja.
F: Ostaa legoja.
S: Lukee kirjaa ja askartelee.
F: Tekee smoothieta ja halaa meitä.

Ehkä mä silti olen ihan riittävän hyvä äiti.

Pakkasin mukaan myös muutamat omat pikkarit, sukat ja tuollaiset saumattomat, pehmeät liivit. Liivinsuojat löytyvät tuosta pienestä pussukasta ja vauvalle otin mukaan ihanan, vähän paksumman harsonliinan. Tuon Stellan aikaisen sairaalakassipostauksen luettuani muistin tosiaan palelleeni osastolla Felixin synnytyksen jälkeen, joten taidan sujauttaa mukaan vielä jonkun neuletakin.

Liewoodin suloinen harso saatu Kukutista.


Pakkasin sekä minun että vauvan kotiutumisvaatteet erilliseen kassiin, jonka sulloin lämpöpussin kanssa turvakaukaloon, jotta Harrin on helppo sitten vaan napata koko paketti kotiutumispäivänä mukaan. Bodyja, housuja ja pipoja pakkasin kaikkia kaksi hiukan eri kokoista- ja mallista, kun tyypin kokoa on hiukan hankala etukäteen arvioida. Lisäksi kassista löytyy sukat, villapuku ja tuollainen topattu trikoinen pikku takki. Uskon näiden riittävän, kun meillä on kuitenkin sitten se lämpöpussi mukana.


Myös itselleni pakkasin kahdet eri housut ja t-paidat samasta syystä kuin vauvalle ja puen sitten ne kummat kiristävät vähemmän. Niiden päälle vetäisen pehmeän pörröneuleen. Ei mitään turhan hienoa vaan suosikkirötväilyvaatteet.

Näiden lisäksi tuli mieleen sujauttaa mukaan vielä ylimääräinen kangaskassi ja pieni muovipussi siltä varalta, että joku taas haluaa tuoda vauvalle jotain tai minulle kukkia. Ajattelin myös käydä ostamassa Harrille jonkun ruuan ja hän saa pakata itselleen vaihtopaidan ja -sukat. Siinä se sitten aika pitkälti olisi.

Minä ja luonnonkosmetiikka

Äidiksi tultuani on kiinnostukseni luonnonkosmetiikkaa kohtaan ollut jatkuvassa kasvussa. Onhan tässä kasvettu samaan aikaan aikuisemmaksi muutenkin, mutta kun yhtäkkiä on vastuussa jonkun toisen, pienen ja viattoman hyvinvoinnista, on kaikenlaisia valintoja tullut pohdittua ihan erityisellä tavalla. Valitettavasti äitinä on tullut myös aika kiireiseksi ja usein sitä jää omine toiveineen sinne prioriteettilistan hännille. Tämä on tarkoittanut myös sitä, ettei minulla ole ollut aikaa perehtyä luonnonkosmetiikkaan sen vertaa, että minulla olisi ollut mitään käsitystä siitä, mitä kannattaisi hankkia ja mitkä tuotteet minulle sopivat ja siksi koko homma on siirtynyt aina vain eteenpäin.

Minä ja Greenlips Beauty

Tietämättömyyteni pelastus oli tutustua Turkulaiseen Greenlips Beautyyn, kun saimme yhteistyön merkeissä testiin ihania Petit & Jolien lasten tuotteita, joista lisää kokemuksiani täällä.) Järjestimme Greenlipsin tiloissa myös Varpublogien pikkujoulut, joihin liittyvän postauksen löydät täältä. Joka kerta vierailtuani liikkeessä olen vaikuttunut kaikesta siitä tiedosta ja intohimosta mitä heillä luonnonmukaista kosmetiikkaa kohtaan on, ja kaiken lisäksi heillä palvellaan ja kerrotaan eri vaihtoehdoista mielellään, joten oloaan ei voi olla tuntematta tervetulleeksi.

Kohti luonnonkosmetiikkaa

Aurinko paistaa, istumme koko perhe autoon ja kotimatka saa alkaa.  Tie on mutkainen ja sen reunaa värittävät korkeat havupuut, joiden välissä ajelemme hitaasti, sillä tien kunto ei ole mitä parhain. "Äiti, mulla tulee mummia ihan hirveä ikävä", kuuluu takapenkiltä yhtäkkiä. Pienen miehen tunteet ovat kokoonsa nähden usein yllättävän suuria, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun käymme tämän saman keskustelun.

"Rakas, tiedätkö kun isi aina sanoo, että kaikilla ikävilläkin jutuilla on hyvä kääntöpuoli? Ikävän kääntöpuoli on rakkaus ja se että sulla on kova ikävä, tarkoittaa että joku on sulle niin rakas, että tulee ikävä kun et ole hänen luonaan. Eikö olekin aika onnekasta, että saa rakastaa jotain niin paljon?"

On myönnettävä, että itsellänikin tulee välillä ikävä lasten mummia, siis anoppiani. Silti, vaikka tasaisin väliajoin otetaan yhteen ja viimeksi pääsiäisenä väännettiin niinkin vakavasta aiheesta kuin lasten pääsiäismunien metsästys. Mutta sepä siinä juuri onkin; kun joku on niin rakas että sitä voi ikävöidä, voi sille turvallisesti vähän kiukutellakin. Onneksi sovinnon jälkeen kaikki on aina ihan tavallisesti ja nauretaan vedet silmissä toistemme kustannuksella, kuitenkin kaikella rakkaudella.

Siinä missä Harri on ollut monessa kohtaa mun tuki, turva ja pelastus, on silläkin ollut aika iso merkitys että naimisiin mentyäni sain elämääni anopin. Anopin, joka väittää, että valitsin mieheni siksi, että saisin nimenomaan hänet anopikseni. Näin meidän kesken juttu ei mennyt ihan niin, mutta kyllä mä olen ollut ihan valtavan kiitollinen hänestä. Omaa äitiä ei voi korvata kukaan, se on selvä, mutta en voi kuvitella monenkaan ikinä onnistuvan sen tyhjän kohdan paikkaamisessa kuin itsepäinen, vahva ja niin suuresti välittävä anoppini.

Tämän tekstin luettuaan hän todennäköisesti toteaa ettei tarvitse nuoleskella ja sitten jakaa postauksen omassa facebook-feedissään sydänsilmäemojin kanssa. Ehkä vahingossa kahdestikin, mutta mitäpä tuosta.

Illalla kävimme hotellin yhteydessä olevassa leffateatterissa katsomassa elokuvan nimeltä Every day, jota tuskin olisi tullut lähdettyä katsomaan Turussa, mutta joka osoittautui yllättävän hyväksi. Oli hauska kävellä hotellihuoneesta leffateatteriin ja sieltä suoraan syömään. Hotellin Ravintolan nimi oli Tila, ruoka oli hyvää, kuten tunnelma ja seurakin. Aamulla kävimme syötyämme vielä uimassa, joka oli tosi kiva startti päivälle.