Lauantaina siivouspäivän jälkeen lähdimme illalla ulos. Kello oli aika paljon, mutta päätimme silti mennä Sergio'siin syömään. Felix oli aika väsynyt ja itkuinen, mutta ruoka oli hyvää, ja yhdessä vietetty aika tuntui tulevan tarpeeseen. Itse ruokailu oli hyvin tyypillistä lapsiperheruokailua, eli minä pidin Felixiä kun Harri söi, ja nautiskelin oman pitsani sitten kylmänä.

Itku oli sellaista väsynyttä kitinää, eikä mitään suoraa huutoa, mutta muutamia kanssaruokailijoita se tuntui hiukan häiritsevän. Tilanteesta huvittavan teki se, että me olimme olleet ravintolassa ensin. Jos päättää istua lastenvaunujen viereen, voi olla että jotain ääniä naapuripöydästä saattaa kuulua. No, meidän iltamme ei siitä mennyt pilalle, enkä usko että heidänkään, joten kaikki hyvin! 

Felix nukahti tietysti heti kun lähdimme ravintolasta. Kävin kotona laittamassa hänet nukkumaan ja lähdin vielä kaupungille hetkeksi tuulettumaan ihanien tyttöjen kanssa.

Sunnuntai sujui puistoilun merkeissä, kun kävin Felixin ja muutaman ihanan ystävän kanssa Kupittaalla piknikillä. Ensimmäiset mansikat tuli syötyä, ja Felix nautiskeli kesästä ilman vaippaa. Menin tietysti sanomaan ääneen, etten ole elämäni aikana palanut auringossa kuin kaksi kertaa, mutta nyt on kyllä selkä aivan kirkkaan punainen... Oli miten oli, näitä ihania puistopäiviä parhaassa mahdollisessa seurassa saisi tulla tänä kesänä vielä monia! Parhaat ystävät vaan tekevät elämästä aika kivaa.

Perhe on minulle myös tärkeä, ja menimme illaksi vanhempieni luo viettämään aikaa. Siellä saa luonnollisesti aina myös hyvää ruokaa, tällä kertaa iltapalaa. Huomaan voivani erityisen hyvin, kun olen saanut viettää aikaa minulle rakkaiden ihmisten seurassa. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikista heistä.