___ äitienpäivää

20.54


On lauantai-ilta, kun juoksen kaupungin halki. Harpon vesipullojen kanssa kaupasta puistoon, jossa lapseni ovat säntäilleet itsensä näännyksiin. Kiitäessäni ravintoloiden terassien ohi, ehdin rekisteröidä ihmiset, jotka ovat tulleet istumaan iltaa. Suomalaiseen tapaan he uhmaavat koleaa säätä,  sillä nyt on toukokuu, eli melkein kesä. Ja kun on melkein kesä, on terassikelit.

Huomaan hiukan kadehtivani juhlapukuisia ihmisiä, jotka vaikuttavat niin huolettomilta. Ilta on aluillaan, lasissa kuohuvaa ja huolella valittu seura, jonka kanssa nauraa ja parantaa maailmaa. Nimenomaan sitä huolettomuutta koen toisinaan kaipaavani, kun päivä on suoritettu ja rojahdan uupuneena Netflixin ääreen. Tai kun kiirehdin vesipulloja puistoon ja tiedän, että iltatoimet on vielä jaksettava rutistaa.

"Minkähänlaista mun elämä olisi nyt, jos mulla ei olisi lapsia?" huomaan pohtivani, kun puisto häämöttää jo ihan nurkan takana. Se ei ole mikään haave, vain ajatusleikki, eikä sitä tarvitse käydä pitkään. Tiedän että jos minä, siis minä, olisin juuri nyt tässä näin ilman perhettä, tekisin varmaan kaikkeni saadakseni sellaisen. Minä olen aina tiennyt haluavani lapsia, joten minulle lapset ovat olleet juuri se pala, joka on täyttänyt aukon sydämessäni. Tämä on minun toteutunut unelmani, enkä vaihtaisi sitä mihinkään.

Minä tiedän mitä kaipaus on. Sellainen kaipaus, minkä rinnalla pieni vapaudenkaipuu kalpenee. Tänä kauniina juhlapäivänä, jona saamme juhlia suurta rakkautta ja kiitollisina sekä vastaanottaa että ojentaa toinen toistaan sydäntälämmittävämpiä onnentoivotuksia, myös monet meistä kaipaavat. On meitä, jotka antaisivat paljon voidakseen kiittää omia äitejään tai isoäitejään. On heitä, joiden aamukahvia ei kukaan kanna sänkyyn itsetehdyn kortin kanssa, syystä tai toisesta. Heitä, joiden on vaikeaa löytää tästä päivästä iloa, sillä se on vain muistutus kaipauksesta, jota vain voi tuntea lapsi, jonka äiti ei ikinä ollut läsnä henkisesti tai fyysisesti.

Minä tiedän, että kaikkien "maailman paras äiti"-korttien, mansikkakakkujen ja kukkakimppujen keskellä on meitä, joille tämä päivä on kaikessa kauneudessaan vaikea. Sillä tässä minä olen, kyyneleet silmissä vuorotellen onnesta ja ikävästä. Katkeransuloista. Mustaa ja valkoista.

Äidilleni, joka antoi minulle äidin mallin ja rakasti ehdoitta.
Lapsilleni, jotka ovat tehneet minusta äidin, ja jotka jatkuvasti hämmästyttävät minua.
Heille, jotka ovat tehneet minusta minut.

Ja sinulle, joka nyt luet tätä, haluan toivottaa mitä kauneinta päivää sen kaikkine sävyineen.

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe