Ja toden totta, me olemme nyt niin rentoutuneet ja lomailleet ja nauttineet, ettei maanantain saapuminen ole koskaan tuntunut näin hyvältä... Ja pianhan se on ohi, heh. Mulla meni päivät hiukan sekaisin kun vietimme vielä tänään lasten ja anopin kanssa vapaapäivää. Ei paha startti viikolle ollenkaan.

En oikeasti muista koska olisimme viettäneet näin rentouttavaa viikonloppua yhdessä. Perjantai-ilta meni Harrin gangsterivuosien kaveriporukan räp-keikalla, ja Harrikin oli tällä kertaa lavalla mikin takana heilumassa. Vielä kotona kiusallani kysyin, että osaatko sä edes räpätä, mutta kyllä toi mies oli ihan kympillä mukana. Vaikka ei tuo sitä myöntäisikään, olen aika varma, että salaa se nautti esiintymisestä kuten silloin joskus vuosia sitten. 

Ihanaa viikkoa kaikille!

Iltapala-aikaan Stella istuu jo ruokapöydässä vaatimassa kovaan ääneen ruokaa, kun Felixillä on vielä autoleikit pahasti kesken. Lopulta kaikki kolme istuvat pöydässä - Stella, Felix ja auto. Prinsessa haluaa syödä kaikkea, mutta automiehellä on vähän rajoittuneempi maku. Koska jogurtti on loppu, pöytään katetaan tortillalätty, raejuustoa ja pähkinöitä. Leipä ei uppoa, lätyt kyllä. Felix haukkaa keskelle reiän, ja lopulta työntää viimeiset jämät tyhjään juomalasiin. Huokaisen, mutten jaksa sanoa mitään. 

Muotoilen Felixin hiuksista peilin edessä pikku-irokeesin. Se naurattaa meitä molempia. Tahmea tukka pysyy hyvin pystyssä, sillä poika ei jaksanut kahvilassa odottaa ruokailun loppua, vaan päätti sitten pyyhkiä kätensä hiuksiinsa. Vaikka äiti sanoi, että putsataan kädet sitten syömisen päätteeksi.

Viimein ilta on edennyt kylpemisvaiheeseen. Lapset roiskivat, nauravat, kinaavat ja itkevät, se tuttu kaava. Kuivaan Stellan, haen puhtaan vaipan, ja sillä aikaa vessanpyttyyn uimaan ovat joutuneet herra duplo-ukko ja eläinaiheinen kuvakirja, eikä syyllinen koskaan selviä. Pikaisen onkimisen jälkeen vaihtoon päätyy alle minuutin päällä ollut vaippa yllärikakkoineen.

Tällainen oli noin pääpiirteittäin meidän eilinen ilta, ihan tavallinen arkinen toimitus. Paitsi että Harri ei ollut kotona, ja laitoin lapset nukkumaan ihan yksin. Ei kuulosta ehkä miltään uroteolta, mutta meillä lasten nukuttamiseen tarvitaan kaksi aikuista. Eilen me makoilimme kaikkien iltatoimien jälkeen sohvalla ja luimme kirjaa. En osaa sanoa kuka meistä oli väsynein, mutta Stella luopui leikistä ensimmäisenä ja Felix pääsi äitin ja isin sänkyyn nukkumaan, eli lopulta selvisin hyvin ja säilytin hermonikin.

Lasten nukahdettua mietin, miten paljon kunnioitan vanhempia, jotka hoitavat tämän kaiken, arjen, ihan yksin. Enkä edes tarkoita sitä, että pienten lasten hoitaminen vain kahdella kädellä tuntuu toisinaan ylitsepääsemättömän vaikealta. Mulla oli eilen yksinäinen olo. Meinasin jo snäpätä, instata ja wapata kavereille ihan vaan siksi, että kaipasi saada jakaa fiiliksiään jonkun kanssa. Kunpa kaikilla olisi joku, edes siellä luurin päässä.

Hyvää eilistä Roosa nauha -päivää! Olin päivän päätteeksi niin uupunut, että nukahdin Stellan kanssa meidän parisänkyymme, eikä meistä kumpikaan herännyt kun Harri kantoi neidin omaan sänkyynsä. Tulipahan kerrankin nukuttua pitkät unet, ja toisaalta sain myös koottua hiukan ajatuksia tätä postausta varten.

Ja tässä se tulee:

Noin kaksi viikkoa ennen äidin kuolemaa me jo tiesimme, että jäljellä oli enää viikkoja, korkeintaan kuukausia, ja että vain ihme voisi antaa meille lisää aikaa. Ja kyllä me sitä ihmettä rukoilimmekin.

Noin kaksi viikkoa ennen äidin kuolemaa, hän valmistautui lähtöön, ikään kuin olisi ollut menossa matkalle, muttei kuitenkaan. Menin jälleen koulun jälkeen viettämään aikaa hänen kanssaan, kuten lähes jokaisena päivänä sillä viikolla. Sinä päivänä hän oli siivonnut vaatehuonetta, ja pohdiskeli mitä hänen vaatteilleen tehtäisiin, kun hän ei niitä enää olisi käyttämässä. Se oli minusta ihan hölmöä, ja sanoin sen myös hänelle. "Et kai sä nyt päiviäsi siivoamiseen kuluta?" "Mihin sitten?" hän kysyi. Se oli oikea kysymys, joka kaipasi ja pyysi oikeaa vastausta.

Mikä minä olen antamaan neuvoja kuolevalle ihmiselle? Voin olla aivan täysin väärässä, mutta jos tietäisit matkan olevan kohta ohi, etkö mieluiten nauttisi viimeisistä hetkistä täysin rinnoin. Kyllä joku muu siivoaa sen hotellihuoneen perässäsi, sillä niin se vaan menee. Ja niin me parhaamme mukaan koitimme nauttia. Juttelimme ja halasimme, ja äiti rakasti parikuista lapsenlastaan varmaan kokonaisen ihmiselämän verran.

Harri sanoi mulle tänään, että lasten kiukutellessa hän miettii miten kamalaa olisi, jos jotain sattuisi - jos sitä kiukuttelua ei enää saisikaan kuunnella. Ei meistä kukaan tiedä kuinka paljon aikaa on jäljellä. Joo mä tiedän, aika kliseistä käskeä elämään kuin viimeistä päivää. Siksi kehotankin miettimään, mitä tekisi mieluiten, jos tietäisi aikansa olevan vähissä. Ja sitten lisäämään sitä omaan elämäänsä. Eikö se kuulostakin ihan järkevältä?

Sairautta läheltä seuranneena haluan lähettää jokaiselle syöpähoitoja tälläkin hetkellä läpikäyvälle tuhat halausta. Ihailen jokaista teistä, joka nousee aamulla ylös ja jaksaa päivästä toiseen. Jaksaa, vaikka välillä luulee ettei jaksaisikaan. Te olette vahvoja, ja te olette kauniita. Teille, teidän lapsillenne ja äitini muistolle halusin tänä vuonna perustaa oman Roosa nauha -keräyssivun, ja toivon jokaisen, joka yhtään kokee sen sydämessään oikeaksi lahjoittamaan vaikka ihan vaan euron keräykseen, joka löytyy täältä.

Mun haave on, ettei yksikään lapsi joutuisi kasvamaan, käymään läpi teini-ikää tai kasvattamaan omaa lastaan ilman äitiä ja äidin neuvoja.

Olen onnistunut jälleen täyttämään viikkoni kaikenlaisella ohjelmalla, onneksi kuitenkin aika mielekkäällä sellaisella. Ainahan meillä on jos jonkinlaista tekemistä, mutta tähän lokakuun alkuun on näköjään kasaantunut hiukan enemmän tällaisia vainmutsijuttuja, ja viime aikoina mulla ja Harrilla on ollut sellainen läpystä vaihto -meininki. 

Viime viikonloppu meni mahtavassa Hopeseurakunnan järjestämässä samannimisessä tapahtumassa töissä ja muuten vaan hengaillen, yömyöhään astikin. Ihana yhteishenki ja erityisesti meidän huippu tiimi vaan toimivat, ja tapahtuma sujui muutenkin huippuhyvin, mitä nyt yhden palohälyytyksen takia urheiltiin vartti viileässä syysillassa. Tapahtuma on nyt kuitenkin ohi, ja on tässä jo kaksi päivää yritetty ottaa hiukan happea, kunnes taas mennään. Tällä viikolla on vielä kaikkea jännää luvassa!

Olen tosi innoissani ja iloinen kaikesta, mitä tällä hetkellä on meneillään. Kuitenkin tuntuu siltä, että nyt on hyvä hetki opetella hiukan tasapainottelemaan, sillä vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Mikä on sopiva aika luovutettavaksi blogille, mikä somelle ja mikä kodille? Jossain kohtaa näitä töitä ei nimittäin ole vain näin satunnaisesti, ja silloin on huolehdittava entistä tarkemmin, että elämäni tärkeimmät ihmiset, perheeni, saa tarvitsemansa ajan, huomion ja panoksen.

Nyt mennään ilman punaista lankaa sen verran syviä syvyyksiä kohti, että parempi toivottaa tässä kohtaa hyvät yöt, ja lähteä lataamaan akkuja huomista päivää varten! Toivottavasti te muut olette jo unten mailla...

Mutta tämä mekko, ihan täydellinen löytö, jota ei edes tarvinnut mitenkään kuumeisesti metsästää! Kävimme anopin kanssa Salon Zapatossa, josta löytyi kaunis loppukesän juhlaan riittävän kepeä, mutta kuitenkin väreiltään sopivan maanläheinen. Silkki materiaalina on ylellinen ja juhlava, mutta mekon yksinkartainen, klassinen leikkaus tekee siitä myös helposti arkeen mukautuvan. Ja tietysti asusteilla saa aikaan ihmeitä.  

Kun täydellinen mekko oli löytynyt, etsittiin siihen täydellisesti sopivat kengät - klassiset ja monikäyttöiset nämäkin. Ja voitteko kuvitella, että tällainen tennarimutsi veti tuollaiset korot jalkaansa ihan ilman sisäänajoa, ja tanssahteli niillä juhlat alusta loppuun? Uskomatonta mutta totta.

Tässä nyt siis olisi hiukan asukuvia idealla yksi mekko, kaksi lookkia. Alempien kuvien arkilookkiin kuuluvat Panama Jack -merkkiset kengät ovat muuten myös sattumalta Zapatolta, ja myöskin aivan älyttömän mukavat jalassa. Niin ja upeatkin vielä! Jos siis kaipaat trendikkäitä, laadukkaita, hyvällä maulla valikoituja luottovaatteita ja loistavaa palvelua, kannattaa ajella Zapatoon Turuntielle vaikka vähän kauempaakin!

Ja kaikki tämä siis puhdasta kehua, kyseessä ei ole yhteistyö. Miettikääpä sitä.