Alan pikkuhiljaa uskoa siihen, että sosiaalinen media on ihmemaa, jossa kaikki on mahdollista. Mielestäni on uskomatonta että tykkään Ylläksellä sijaitsevan K-kaupan Facebook-sivusta, vaikka en edes ole ikinä käynyt siellä! Ja minähän asun siis Turussa. Kyseinen yritys on kuitenkin SoMe-markkinoinnillaan saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että kauppa on ehdottomasti yksi vierailukohteistani, kun joskus pohjoiseen eksyn.

Harvemmin kolmen ja puolen kuukauden tuntemisella voi näin läheisiksi tulla, mutta viettäväthän nämä kaverukset tietysti kaikki päivät yhdessä. Felix on (pahimmasta järkytyksestä toivuttuaan) tykännyt Stellasta ihan alusta asti, ja neiti onkin jo monet pusut ehtinyt saamaan. Ja antamaankin, silloin kun veljen poski sattuu oikealle etäisyydelle.


Suukkojen lisäksi Felix haluaisi tarjota siskolle paljon haleja, silitystä, pähkinöitä ja keksejä. Hän on jopa pari kertaa halunnut sylkytellä Stellaa, ja sitä ollaan varovasti kokeiltu äidin avustuksella.

Leluja on kasattu päälle, heitelty ja koitettu työntää käteen. Pienen ihmisen on vaikeaa ymmärtää, että joku toinen on vielä pienempi - niin pieni, ettei osaa oikein vielä leikkiä. Toisinaan Felix koittaa vetää Stellan sitteristä lattialle, tai koittaa painella lelupuhelimen nappeja toisen sormilla.

Kuten Facebookiin lataamistani videoista voikin jo päätellä, nämä kaksi viihtyvät hyvin keskenään lattialla, ja Felix menee mielellään Stellan viereen pötköttelemään. Stella kääntyy, höpöttää tai ilmeilee niin, että Felixiä alkaa naurattaa, johon Stella taas vastaa hymyllä, ja näin he viihdyttävät toisiaan. Ei siihen mitään ihme juttuja tarvita!

Mustasukkaisuutta ei meillä ole ainakaan vielä pahemmin esiintynyt, joten ihan turhaan jännitin sitä etukäteen. En olisi kuitenkaan ikinä osannut edes kuvitella, että kaksi pienenpientä lasta, jotka tuskin osaavat puhua, osaavat rakastaa ja näyttää rakkauttaan näin isosti! Se on jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla, mutta se tekee äidin niin onnelliseksi, että kyyneliltä ei voida välttyä!

Kyllä minä niin viime vuonna mieleni pahoitin, kun tajusin, että olimme missanneet Felixin ensimmäisen nimipäivän. Tänä vuonna tuijotin tiukkaan kalenteria, jottei pojallemme vaan jäisi minkäänlaisia traumoja lapsena viettämättä jääneistä nimppareista!

Mitään mielettömiä bileitä ei kuitenkaan järjestetty, mutta syötiin yhdessä aamiainen pitkän kaavan mukaan. Päivä oli juuri sopiva banaanilettujen testaamiseen. Näihin lettuihin tulee banaanien lisäksi vain kananmunia, joten ne ovat terveellisiä ja niiden valmistus on helppoa. Meikäläisen letut kuitenkin murskautuivat kääntäessä, joten ensi kerralla lykkään taikinan suosiolla uuniin!

Jes! Nimpparit muistettu ja juhlittu!

Keneltäkään somea elävältä ja hengittävältä ei varmaan ole mennyt #kutsumua-kampanja ohi. Itse en yleensä tällaisiin kampanjoihin jaksa osallistua, sillä en yksinkertaisesti ymmärrä miten se, että kerron rintaliivieni värin facebook-statuksessani auttaa levittämään tietoisuutta rintasyövästä. Tämä haaste teki kuitenkin asiansa hyvin selväksi, ja tässä nyt näette minut osallistumassa siihen.

"Näin olet mukana: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla."



En koe koskaan olleeni varsinaisesti kiusattu. Ulkonäköäni ja älykkyyttäni on toisinaan arvioitu, kyseenalaistettu ja pohdiskeltu puolihuolimattomasti läpällä. Olen ollut helppo kohde välitunnilla, kun joku on halunnut näyttää muille olevansa kova jätkä. Minua on voinut hyvällä omallatunnolla pommittaa, sillä olen itse nauranut mukana. Todellisuudessa jokainen sana on mietityttänyt nuorta ja herkkää tyttöä iltaisin.

En ole myöskään ollut kiusaaja. Itse olen mennyt väliin, ja ollut menemättä väliin. Minulla on aina ollut vahva oikeudentaju, ja mielestäni kaikilla pitäisi olla kavereita.

Lapset osaavat olla julmia, mutta niin osaavat aikuisetkin. Jotkut eivät vaan osaa lopettaa kiusaamista, vaikka kasvaisivat kuinka isoiksi. Koulukiusaamisen lisäksi työpaikka- ja nettikiusaaminen ovat aiheuttaneet keskustelua, eikä turhaan. Minäkin olen saanut ihan älyttömiä kommentteja, yllättäen anonyymeiltä, tai oikeastaan todennäköisesti yhdeltä sellaiselta.


Henkilökohtaisesti en välitä, mitä mieltä minusta on joku, joka ei edes tunne minua. Eikä minun tarvitsekaan, vaikka 17-vuotias Mere olisi saattanut ottaa asian aika raskaasti. Me kaikki määrittelemme itse itsemme, ei kukaan muu.

Ota siis haaste vastaan. Määrittele itsesi.

Minä tyttö käännyinkin tänään ensimmäistä kertaa, ja äiti kävi pitkän tauon jälkeen ajotunnilla, joten me ollaan nyt kyllä ansaittu vähän jätskiä, rentoutumista ja viihdettä.

Juuri nyt starttaa AVAlta äidin kauan odottama iholla. Se on seurannut ne aikaisemmatkin kaudet, ja odottanut tätä päivää siitä saakka kun tämän vuoden miehet julkistettiin.

Äidin mielestä tämä päivä oli niin merkittävä, että sen piti paistaa lettuja. Aikataulu olisi ollut ihan hyvä, jos ohjelma olisi alkanut kymmeneltä niinkuin se muisti. Onneksi isi pelastaa aina meidän perheen kriiseiltä, ja se aikoo kokata äitille jätskiannoksen lohdutukseksi.

Kriisivapaata ja hyvää yötä teille!
Rakkaudella, Stella

Ps. Kuva on lainattu maikkarin sivuilta!