Päivä oli yllättäen oikein lämmin ja aurinkoinen. Taidenäyttelyssä, muutamassa puodissa ja kesätorilla pyörimisen jälkeen vatsat kurnivat, ja pienen mutkan kautta päädyimme ravintola Kuparipajan terassille nauttimaan hekullisesta brunssista ja mahtavasta miljööstä. Ja, let me tell you, se brunssi oli todella loistava valinta.

Felix taas vaihteeksi veti napaansa juuri sen verran perunaa, leipää ja kalaa, että nälkä lakkasi olemasta, ja alkoi hyöriä, pyöriä ja kikkailla paikallaan. Ovelasti hän koitti valua tuoliltaan alas ja ryömiä vapauteen, jolloin epätoivoisena pistin Muumit Youtubesta pyörimään. Eipä mennyt kauaa, kun nopeissa käsissä puhelin kierähti lattialle, kuitenkin ääntäkään päästämättä. Felix oli tipauttanut kapulan sukkana lattialautojen välistä ainakin kaksi ja puoli metriä alemmas pöpelikköön.

"No niinpä tietty. Sinne meni se puhelin, ei se ainakaan ehjä enää voi olla", olivat varmaan ne ensimmäiset ajatukset. Kysyttiin kuitenkin tarjoilijalta, olisiko mitään keinoa päästä alas sitä puhelinta etsimään, ja kuulema vieressä virtaavan kosken yli pääsi jotain reunusta tasapainottelemalla. Kun me vasta pohdimme, kuka meistä uskaltaa lähteä alas seikkailemaan, oli tarjoilijamme jo siellä, ja puhelin löytyi ja selvisi vain muutamalla naarmulla. Tätä voisin hyvillä mielin kutsua viiden tähden palveluksi! Vuolaasti kiitellen poistuimme paikalta, ja yritimme viettää loppupäivän vähemmän hektisissä meiningeissä.

Onko teillä käynyt lasten kanssa vastaavia kommelluksia?

Olisi hauska kuulla!