Lauloin tuota Jipun kappaletta joskus kauan sitten, ennen kuin häistä, lapsista tai edes seurustelusta oli puhetta. Harri oli pahoittanut mun mielen ja huomauttanut, ettei hän aikonut rakastua. Siitä ollaan tultu pitkä, kuoppainen matka tähän hetkeen. Ei meillä ole ollut aina helppoa, mutta ei koskaan erityisen vaikeaakaan, sillä toisen tukeen on aina voinut luottaa.

Näiden vuosien aikana olen oppinut, ettei tuo mies ole lainkaan huono. Tottakai se mokailee ja sillä on omat, ärsyttävät tapansa. Mutta se on hyvä mies ja sillä on kaunis sydän.

Ystävänpäivänä se tuo K-marketista Pirkka-tulppaaneja ja Panda-suklaata, mutta ihan tavallisena lauantaina, jonka olen voinut vähän huonosti, saankin sidotun kukkakimpun ja juuri sen haluamani muumimukin, mitä en ole itse raaskinut ostaa.

Se opiskelee netistä, miten voisi helpottaa mun raskausoireita, tuo mulle rautaa appelsiinimehun kanssa, hieroo levottomia jalkoja ja rauhoittelee kärsivällisesti paniikkikohtauksen toisensa jälkeen.

Se tutkii uuden lempisuklaani käärepaperia tarkasti ja lopulta nappaa siitä kuvan kännykällä, jotta osaa pahan paikan tullen tuoda oikeaa lohtusuklaata.

Se on aina mun puolella. Silloinkin kun mä olen itseäni vastaan.

Ja mikä tärkeintä, juuri kun peilistä katsoo niin uupuneen, kulahtaneen näköinen tyyppi, että tekisi mieli vähän itkeä, se tulee viereen, kertoo kuinka kaunis olen ja halaa tiukasti.

Joskus tuntuu että se on vähän liian hyvä mulle.