Voitteko uskoa, että tänään pyörähti käyntiin jo 35. raskausviikko? Ihan hullua miten nopeasti aika on mennyt, vaikka joinain hetkinä se tuntuu kuluvan äärimmäisen hitaasti. Ajattelin taas tässä välissä kertoa hiukan raskauskuulumisia, erityisesti kun niitä on niin paljon viime aikoina kyselty. Ja vaikka kuinka ihanalta tuntuukin, että mun voinneista ollaan kiinnostuneita, tunnen välillä toistelevani itseäni päivästä toiseen. Varsinkin kun nämä kuulumiset tuntuvat vähän hankalilta tiivistää.

Suurin muutos sitten viime kuulumisten on se, että olen jäänyt jo töistä pois, sairaslomalle. Tämän kerrottuani vakuuttelen yleensä samaan hengenvetoon, ettei kyseessä ole mitään loppuraskauden vaivoja vakavampaa. Voimat eivät yksinkertaisesti enää riittäneet ja niinpä pari viikkoa sitten huolestuneen näköinen neuvolatäti varasi minulle ajan lääkäriin, kun kerroin että iltaisin töiden jälkeen alan jo stressaamaan seuraavaa työpäivää, sen tuomia vaivoja ja niiden kanssa pärjäämistä.

Ne vaivat sitten, niihin lukeutuu kaikenlaista selkä-, vatsa- ja jalkakivusta hengenahdistuskohtauksiin ja kutinoista supisteluihin. Aiemmista raskauksista tutuksi tulleet levottomat jalat, ihon kutina ja vessassa juokseminen taas ovat saaneet yöunista aika lyhyitä ja katkonaisia. "Uupumus", kirjoitti lääkäri paperiin ja niin minäkin tämän yhteen sanaan tiivistäisin.

Rehellisesti sanottuna olo on välillä kurja ja kärsimätön, mutta olen tietoisesti koittanut olla keskittymättä negatiivisiin asioihin. Olen onnistunut nauttimaan raskaudesta, joka tulee todennäköisesti olemaan viimeiseni. Olen kiitollinen siitä, että olen tähän asti voinut sentään näinkin hyvin ja erityisesti, ettei vauvan voinnista ole tarvinnut kantaa huolta. Iloitsen myös Harrin tuesta ja siitä, että lapset odottavat niin innolla vauvaa. Voin jo nähdä miten he tulevat meidän pienintä rakastamaan, yhtä kauniisti kuin toisiaankin.

Olen koittanut olla syyllistämättä itseäni siitä etten ole nyt töissä. Välillä se on tuottanut ongelmia, mutta niinä päivinä jotka olen kuluttanut nukkumiseen tai joina en ole jaksanut käydä lapsen kanssa hammaslääkärireissun jälkeen edes kaupassa olen onnistunut siinä ihan kiitettävästi. Onneksi töissä ollaan oltu tosi ymmärtäväisiä ja mulle järjestettiin tänään vielä ihana läksiäislounas meidän tiimin toimesta. Siitäkin tuli tosi kiitollinen olo.

Joten täällä sitä mennään raskausviikolla 35. Uupuneena, mutta niin onnellisena, kiitollisena, rakastettuna ja odottavaisena. Ei enää kauaa!