En tiedä mistä sanonta "paistaa se päivä risukasaankin" on saanut alkunsa, mutta on sanottava, että joskus sitä toivoo ettei paistaisi. Silloin kun koko perhe makaa viikonloppuna vatsataudissa, täydeltä terältä paistava aurinko tuntuu lähestulkoon nenän edessä heiluvalta keskisormelta. Sitten se vielä lämmittää ikkunan läpi ihan liikaa ja saa telkkarin värit haalistumaan olemattomiin. Yllä olevien kuvien ihanista ulkoiluhetkistä on saanut vain haaveilla.

No mutta täällä sitä ollaan, sairastuvan emäntänä. Ensin oksensi Felix, sitten Stella, Harri ja lopulta minä. Tässä rundissa on mennyt nyt jo yli viikko, eikä meistä siksi ole myöskään mitään kuulunut. Onneksi pahin taitaa olla ohi, vaikka terveiden kirjoissa meistä onkin vasta Felix.

Toinen syy kirjoittamattomuuteen on se, että jäädessäni vihdoin virallisesti äitiyslomalle palautin myös koneeni, eikä mulla täten ole ollut läppäriä käytössä ollenkaan. Yllättävää kyllä, viimeisen viikon aikana pyykkikoneessa ovat pyörineet pyykit huomattavasti tiuhempaan, kuin tietokonehankinnat mielessä. Vaunut sen sijaan tilasin kiireellä, kun kuulin että oksennusauti näillä viikoilla voi käynnistää synnytyksen. Onneksi näin ei ole käynyt, mutta ainakin ne vaunut on nyt sitten vihdoin hankittu.

Postausideoista ei ole kuitenkaan pulaa, päinvastoin, ja odotan vain innolla että toipuisimme nyt kaikki vihdoin ja pääsisin taas kunnon kirjoitusvauhtiin. Onneksi tämä läppäriasia korjaantuu pian ja pöpöilläkin on tapana mennä ajallaan ohi. Auringonpaistekin alkaa jo tuntua ihan omalta mukavalta itseltään.

Vaan tiedättekö mikä tämän kaiken keskellä on lohduttanut kaikkein eniten? Mun perhe, taas kerran. Lapset ovat taas omaan liikuttavaan tapaansa pitäneet toisistaan huolta. Miten ihanaa onkaan huomata miten rakas ja tärkeä voi oma veli tai sisko olla, vaikka aina välillä vähän taistellaankin. Harrin kanssa ollaan molemmat oltu yhtä huonovointisia, mutta silti yritetty pitää lapsia ruuassa, pyykkivuorta kurissa ja hoitaa lasten iltatoimet tasapuolisella yhteispelillä. Lasten mentyä nukkumaan ollaan maattu olkkarin lattialla patjalla toisiamme käsistä pidellen, sillä luin hiljattain sen lievittävän kipua. Siinä samalla patjalla ollaan koko perhe nukuttu myös päiväunia ja oltu lähekkäin.

Myötä- ja vastoinkäymisissä, eikö vaan?