Tuijotan läppärin kirkasta näyttöä lievästi stressaantuneena ja koitan pohtia onko mulla kenties liikaa asiaa vaiko ei mitään sanottavaa. Joka tapauksessa olen kirjoittanut tälle tekstille jo ihan liian monta aloitusta, joista mikään ei ole tuntunut johtavan mihinkään. Silti aloitan päättäväisesti uudelleen, sillä blokista pääsee yli vain kirjoittamalla.

Pitkän tauon jälkeen on aina niin vaikeaa taas aloittaa. Ei osaa päättää mistä päästä lähtisi purkamaan. Jotenkin tuntuu siltä, että tätä hiljaisuutta pitäisi hiukan selittää, mutta toisaalta sekin tuntuu ihan hölmöltä. No mä oon nyt ollut aika uupunut iltaisin. Konekin on takkuillut. Ja sitten me ollaan nyt sairasteltu ja... Kiinnostavaa luettavaa?

Niinpä mä nyt kirjoitan pikaiset viikonlopun kuulumiset ja menen nukkumaan tämänpäiväisen päänsäryn pois. Kyllä tää tästä...

Viikonlopun kolme kohokohtaa olivat varmaankin kymmenen minuutin pulkkamäkireissu, josta lapset kiukuttelivat ehkä puolet, sen jälkeen suoritettu buffetlounas Ruissalon kylpylässä Ukkini syntymäpäiviä juhlistaen sekä ihanan ystäväni, Stellan kummitäti-Erikan valmistujaiset. Voiton vei kuitenkin isoveli lukemassa satua pikkusiskolleen. Siinä ne pötköttivät vierekkäin sohvalla, ja me vanhemmat tuijotimme tuota näkyä lumoutuneina olohuoneen ovelta - siis sen kokonaisen 1,5 minuuttia mitä sitä kesti.

Eiköhän näitäkin ilon, riemun ja onnen värittämiä hetkiä ole luvassa paljon lisää, kunhan ollaan taas ihan pelikunnossa. Onko muilla sairasteltu näin alkuvuodesta?

Kuva ei liity postaukseen. Lapset liittyvät.

Lounas nautittiin Aula Cafessa. Joku joskus kehui paikkaa lapsiystävälliseksi ja kivaksi, ja sitä se olikin. Käytännöllistä näillä pakkasilla oli myös se, että ruokapaikka sijaitsi saman katon alla, eikä välissä tarvinnut pukea ulkovaatteita, joka muuten on toisaalta aika lämpöä nostattava duuni. Salaattibuffa ja kasvissosekeitto olivat ihan perushyviä ja kohtuuhintaisia. Lapset saivat jäätelötkin jälkkäriksi, ja me äidit haaveilimme hetken ihanista kakkupaloista, joiden nauttiminen sitten jäikin ihan vaan haaveeksi. Niitä ja herkullisen näköisiä focaccia-leipiä mennään kyllä varmasti kokeilemaan joku toinen kerta!

Mun arvosana tälle päivälle olisi täysi kymppi, jos ruoka olisi ollut niin herkkua, että ei olisi voinut kuin onnellisena hymistellä, mutta olkoot se nyt sitten vaikka 9 ja puoli. Muutenhan me viihdyttiin hyvin, henkilökunta oli ystävällistä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! 

Aina näin alkuvuodesta muistelen vuoden 2012 ja 2013 vaihdetta. Vietimme sen isäsi kanssa kaksin kotona leffoja katsellen ja herkutellen, sillä en jaksanut kuljettaa isoa massuani enää juuri mihinkään. Teimme pienen kävelylenkin ulkona, mutta siellä oli liukasta ja väsyin aika äkkiä. Minua harmitti hiukan, ettei vuodenvaihteeseemme kuulunut mitään sen hienompaa ohjelmaa, mutta näin jälkikäteen katsottuna se oli varmasti ihanin uudenvuodenaatto jonka tulen ikinä viettämään. Me isin kanssa tarvitsimme sen illan, ihan vain me kaksi, ennen kuin sinä tulit maailmaan, ja se ilta oli täynnä ääneen lausumatonta jännitystä ja tuoksua jonkun uuden ja ihanan alkamisesta.

Sitten tuli vuoden ensimmäinen päivä, ja illalla lapsivettä alkoi tihkua. Iltamyöhällä ajoimme sairaalaan taksilla ja kiltti täti ohjasi minut osastolle odottelemaan tilanteen etenemistä. Valvoin koko yön ja päivänkin. Seuraavana yönä aloin tuntea kovia kipuja, ja isi pääsi seurakseni sairaalaan. Se oli pitkä yö. Et varmaan tiennyt, että kävelimme sinä yönä osaston käytävää eestaas, ja seinillä oli paljon kuvia vauvoista, joiden äitejä oli hoidettu samalla osastolla. Yksi vauvoista näytti jotenkin hirveän viisaalta, ja me katselimme kuvaa joka kerta kun kuljimme ohi. Siitä tuli jotenkin osa meidän tarinaamme, ja niinpä sait toisen nimesi sen viisaan näköisen vauvan mukaan. Hassua, mutta totta.

Aikaisin aamulla pääsimme viimein synnytyssaliin, ja lopulta puoli kolmen aikaan sinä synnyit. Sain sinut itkevänä, pienenä nyyttinä paitani alle, ja sinä rauhoitut heti, kun sait maitoa. Tiedätkö, minua itkettää kun vain ajattelenkin sitä hetkeä, sillä muistan kuinka onnellinen olin. En ikinä tiennyt voivani tuntea niin paljon. Enkä tiennyt, että voisin rakastaa jotain ensitapaamisella niin kovin. Ehkä jonain päivänä sinäkin saat pienen pojan tai tytön, ja silloin ymmärrät.

Tuosta päivästä, jona teit meistä perheen, on kulunut jo kolme vuotta. Se on hirveän paljon ja toisaalta tosi vähän. Sinä olet vielä pieni, mutta sitten taas aika iso, ihan niinkuin itsekin sanot. Päätät olla pieni tai iso aina tilanteen mukaan, kumpi vain sattuu olemaan parempi vaihtoehto sinun kannaltasi. Joskus taas sanot, ettet osaa, ja koitan aina muistuttaa sinua, että osaat ihan mitä tahansa, kun vain tahdot ja yrität tarpeeksi kovin, ja jo seuraavassa hetkessä hämmästytät minua taidoillasi.

Sinä olet avannut minulle taas sen lasten salaisen maailman, jossa muistan, että kattiloiden hakkaaminen ei ole meteliä vaan mahtavaa musiikkia, sohvalla hyppiminen ei ole tuhmuutta, vaan tärkeää treeniä ja sohvan istuintyynyjen levittäminen ei ole sotkemista, vaan luovaa majanrakennusta. Sinä opetat minua pysähtymään, ihmettelemään ja kysymään.

Rakas lapseni, tämän piti olla kirje sinulle, mutta saisin helposti kirjoitettua tästä kirjan. Lopetan tämän nyt tällä kertaa muutamaan ajatukseen, jotka toivon sinun muistavan vielä silloin, kun minua ei enää ole.

Älä ikinä lakkaa rakastamasta läheisiäsi vilpittömästi täydellä sydämmelläsi kuten nyt, sillä niin mekin rakastamme sinua. Älä myöskään unohda noita kolmea tärkeää asiaa, jotka olet minulle opettanut - pysähtymistä, ihmettelemistä ja kysymistä. Älä anna ihmisten kohdella sinua väärin, mutta anna anteeksi, ja anna uusi mahdollisuus - sinäkin haluat sellaisen, kun teet virheen. Arvosta sitä, mitä sinulla on. Ole minulle rehellinen, voit aina luottaa minuun, ja minä avaan aina sylini sinulle. Kotiin saa aina palata.

Rakastan sinua aina ja ehdoitta.

Pieni Feliximme täytti eilen kokonaiset kolme vuotta, ja me vanhemmat halusimme tietysti juhlistaa päivää ikimuistoisella tavalla, vaikka poika ei sitä itse tulisi todennäköisesti muistamaankaan. Näin kirjoitettuna tuo yhtälö kieltämättä näyttää päättömältä, mutta ajatus oli kaunis, ja me oikeasti halusimme järjestää lapsellemme kivan päivän. Meidän tyhmien aikuisten käsitys kivasta päivästä vaan sattuu olemaan ihan vääränlainen.

Päätimme lähteä suosikkiravintolaamme Rantakerttuun syömään. Se on suosikkimme siksi, että me kaikki saamme sieltä mieleisemme annoksen, ja koska siellä on hieno junarata, eli me vanhemmat saamme juoda vielä kahvimmekin rauhassa(ish). Mutta Rantakerttu olikin kiinni. Pakkasessa oli tehtävä nopeita päätöksiä, ja onneksi kakkos-, ja ainoa järkevä vaihtoehtomme Turun Linna oli samalla suunnalla, joten sinne mentiin.

Niin. Ja koska retki kahden taaperon kanssa Turun Linnaan ei muistuttanut tarpeeksi extremeurheilua, päätimme lähteä vieläpä opastetulle Ritarikierrokselle, joka joo oli lapsille, mutta yllättäen se, miten ihmiset ovat eläneet 500 vuotta sitten, tai miten neitojen oli käyttäydyttävä, ei kiinnostanut kolmevuotiasta pätkän vertaa. Erkauduimme tästä porukasta sentään aika äkkiä. 

Ja tiedättekö, ei sitä kolmevuotiasta kiinnostanut myöskään seinämaalaukset, keskiaikainen arkkitehtuuri tai oikeastaan mikään muukaan, lukuunottamatta parin minuutin jousiammuntaesitystä, linnan pienoismalleja ja vanhojen lelujen näyttelyä, joka olikin sitten aivan kierroksen lopussa, jolloin koko porukan vireystila vain pyysi päästä pihalle. Ja tietty se halusi kömpiä turvaköysien ali ja kiipeillä jyrkissä portaissa, vaan eipä olleet hyviä juttuja äitin ja isin mielestä ne. 

Ja tiedättekö mitä muuta? Parasta on se, että mua itseäni ei ole koskaan kiinnostanut koko Linna pätkän vertaa! Hyvin käytetty 22 euroa siis.

Riemastuneet lapseni. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Bussissa, matkalla takaisin kotiin mun teki mieli vaan itkeä, kun muistin, että Felixin oma toive päivälle oli mennä puistoon. Puistoon! Miten mä saatoin olla niin järjettömän typerä? Miten saatoin kuvitella tietäväni paremmin, minkälainen olisi kiva päivä kolmevuotiaan näkökulmasta, kun olen itse ollut kolme noin kaksikymmentä vuotta sitten? Enkä nyt sattumaltakaan muista siitä ajasta juuri mitään muutenkaan.

Päiväunien jälkeen siis tein kuten lapseni halusi. Kävimme kaupassa kahdestaan ostamassa kakkuaineksia, sillä Felix oli jo edellisenä päivänä puhunut suklaakakusta. Ruuaksi teimme makkarakeittoa. Sekin oli Felixin oma toivomus, ja niinpä kerrankin tähän taloon ostettiin paketti makkaroita. Felix sai auttaa leipomisessa, ja juuri ennen munien rikkomista tajusin, että suklaakakkuhan tietysti tarkoitti mokkapaloja. Se oli varmaan päivän fiksuin oivallukseni.

Ja niin, lopulta saimme pari ystävää kylään auttamaan mokkapalojen syömisessä. Felix sirotteli touhuissaan strösselirakeita ja huolehti, että kakkuun varmasti tulisi kynttilät. Parasta oli myös se, että sai muutaman lisäaikuisen leikkimään duploilla ja junaradalla. Ja jäätelöä kakun kanssa. Onnellisuuteen (ja mahtavaan syntymäpäivään) ei paljoa vaadita. Edellisen muistamiseen valitettavasti kyllä. 

Mä tykkäsin vuodesta 2015. Kasvoin lasteni mukana, ja tuntuu hassulta miettiä miten monta erilaista vaihetta tähänkin vuoteen on lasten kanssa mahtunut. Esimerkiksi vuoden alussa Stellan nukkuminen tuotti vielä aika paljon päänvaivaa. Siitä ollaan tultu tähän pisteeseen, jossa istun tässä koneella näpyttämässä postausta, kun Harri pötköttää lastenhuoneessa katselemassa, miten molemmat lapset nukahtavat omiin sänkyihinsä ihan nätisti. Se on oikeasti iso juttu. 

Ja on tässä muutama jotain muutakin ehtinyt vuoden aikana tapahtua...

Kaksi vuotta täyttänyt Felix pääsi myös päiväkotiin ensiksi tutustumaan ja lopulta ihan oikeaksi päiväkotilaiseksi. Omia pohdintojani päiväkodin aloittamisesta löytyy täältä.

Helmikuussa sitten sairasteltiin vuorotellen, tietysti. Niinhän siinä aina käy kun päiväkodissa on paljon lapsia ja erilainen bakteerikanta. Mutta saatiin olla kyllä paljon ulkonakin! Laskiaisena laskettiin mäkeä ja nautittiin ravintolapäivän sopat ulkona, sekä metsäretkeiltiin anoppilassa.

Stella oppi kuukaudessa ihan hirmuisesti uusia juttuja, ja yhdeksänkuisena osasi vilkuttaa, taputtaa, seistä tukea vasten, kontata ja sanoa äiti!

Maaliskuussa me innostuttiin puistoilemaan ja käytiin jopa ensimmäisellä terassilounaalla Tintåssa! Seikkailupuisto ja kirjasto olivat ne kuukauden hitit. Kirjaston kirjat piristivät myös kotona vietettyjä päiviä, kun sairastelu jatkui edelleen. Onneksi myös Stellan uusien taitojen myötä lapset alkoivat enemmän leikkiä keskenään, niin suloista seurattavaa!

Pääsiäisenä piilottelin suklaamunia poikien nukkuessa kuumeisena sohvalla, eikä me tytötkään siltä flunssalta onnistuttu välttymään. Harri järjesti mulle (taas) yllätyssynttärit, ja ne sentään onnistuivat, eikä kukaan sairastellut!

Huhtikuu oli myös jostain syystä aikamoinen kirppiskuukausi. Nettikirppisteltiin, käytiin Punaisen norsun lastenkirppistapahtumassa, Fabriikki 8:n pop-up-versiossa ja järjestettiin seurakunnalla oma hyväntekeväisyyskirppis.

Toukokuu alkoi elämäni ensimmäisellä, vieläpä aika rajulla rintatulehduksella, jonka kanssa vappu sujui rattoisasti. Vastapainona ne tärkeämmät juhlat, eli Stellan ensimmäiset synttärit ja Felixin eka kevätjuhla olivat ihanat!

Toukokuussa seikkailtiin ihanassa lelukaupassa, torilla kahvilla, Turku Design Now -festivalilla ja herkuteltiin Street food carnivalissa.

Kesäkuu ja sweet nothing. Todella tavallinen kesäkuu sisälsi päivän Forum Marinumilla, piknikherkuttelua Kupittaalla, leikkimistä Seikkiksessä, juhannuksen mummilassa ja Helluntaiseurakunnan kesäleirin. Tosin tänä juhannuksena kävin ekaa kertaa tansseissa ja katsomassa kokkoa!

Leirit jatkuivat vielä heinäkuun puolelle, joilta kotiuduttuamme suuntasimme taas mummilan hoiviin, ja tehtiin sieltä retki ihanaan Mathildedahliin. Tehtiin reissut myös Fiskarsiin, Tampereelle ja Helsinkiin, jossa yövyttiin hotellissa ja juhlittiin myös Harrin hoitotädin ja kummitädin yhteissynttäreitä. Hääpäiväämme vietimme Naantalissa nauttien auringonlaskusta ja hyvästä ruuasta.

Elokuussa me varastettiin lasten kanssa jokainen aurinkoinen hetki joka pystyttiin, ja vietettiinkin paljon aikaa terasseilla. Aurinkoista oli myös silloin, kun skeittailtiin ja Felix maalasi ekan graffitinsa jokirannassa, ja kun piipahdettiin taas Tampereella tapahtumien yössä (no, päivässä kyllä lähinnä.) Loppukuusta osallistuttiin Harrin kanssa lapsuudenystäväni häihin, ja meillä oli siellä älyttömän hauskaa.

Syyskuussakin oltiin mummilassa ja käytiin metsäretkellä. Sitä ollaan näköjään tehty aika paljon, ja toivottavasti jatkossa lisääkin. Tehtiin myös koko perheenä retki Koroisten sadonkorjuun kyläjuhliin, ja erään puistopäivän jälkeen jouduttiin Felixin kanssa ensimmäistä kertaa päivystykseen. Kuun lopussa lausuttiin haikeat heipat kuluneelle kesälle.

Syyskuussa koitin vihjata Lumoblogeihin liittymisestä, mutta onnistuin vain herättämään epäilyjä perheenlisäyksestä.

Lokakuussa tehtiin vielä yksi reissu Tampereelle lastenjuhliin, tällä kertaa Felixin kanssa ihan kahdestaan. Oli ihana viettää kunnolla laatuaikaa yhdessä. Synttäriherkkujen lisäksi nautittiin brunssista kavereiden kanssa, sekä Pink breakfast HK-areenalla tärkeän asian takia. Näin Harrin ekaa kertaa räppäämässä, kun heidän kaveriporukallaan oli keikka Salossa. Näpyttelin myös 500. postaukseni.

Marraskuuhun heräsin hotellissa Helsingissä, jossa yövyimme Indiedays Inspiration dayn ja illalla järjestetyn blogigaalan jälkeen, jonne pääsin ensimmäistä kertaa Annukan seurassa. Kuukauden muita ekoja kertoja olivat eka muotinäytös ja eka sienireissu - molemmat samana viikonloppuna. Yritin myös moneen kertaan napata Stellasta puolitoistavuotiskuvia, jotka lopulta onnistuivat ihanasti ensilumessa.

Ja joulukuu, suloinen joulukuu, joka on vielä niin tuoreessa muistissa. Ihana joulujuhla, lasten kanssa askartelua, vietettiin ystävien kanssa pikkujouluja ja itsenäisyyspäivää, käytiin myyjäisissä ja markkinoilla, Stella pääsi ekaa kertaa teatteriin ja me Harrin kanssa irtauduttiin arjesta ja vietettiin viikonloppua Helsingissä. Ja sitten oli joulu ja uusivuosi. 

Niin paljon kirjoitettavaa ja ihan liian vähän aikaa. Kuten eilen, jolloin piti julkaista tämäkin päivitys. Päätin silti käydä perheeni kanssa illalla juhlissa ja nauttia juustoista, viinistä ja leffasta rakkaan mieheni kainalossa loppuillan lasten mentyä nukkumaan. Hyvä päätös, ja tänäänhän tämänkin ehti.