Meidän koko perhe vastaheränneenä, istumme isossa parisängyssämme auringon valossa. Hörppään kahviani, kun Felix ja Harri alkavat soittaa. Isi näppäilee isoa kitaraa ja poika rämpyttää "pikkukitaraa" eli ukuleleä. Aurinko valaisee koko huoneen. On niin kaunista, että voisin vähän itkeä. Ehkä vähän itkenkin. Aion hakea kameran, jotta saan tämän hetken kauneuden talteen, mutta sittenkin nostan muumimukin uudestaan huulilleni ja otan paremman asennon. Tämä hetki on takuulla tallessa ilman teknologiaakin.

Lauantaina kello 16 ystävät saapuvat, suurin osa ajallaan. Minä en ole ajoissa. Keittiö on täynnä porukkaa, kaikki käyvät vuorollaan kysymässä, tarvitsenko apua. Yksi pukee vastaheränneet lapset, yksi keittää kahvia ja yksi koristelee kakkua. Yhdessä hääräämme keittiössä, yhdessä katamme juhlapöydän olohuoneeseen ja yhdessä laulamme onnittelulaulun sankarille, joka taitaa itse hoilata kovimpaan ääneen. Sitten otamme kaikki palan kakkua ja istumme alas herkuttelemaan. Yhdessä. Ihanat ystävät.

Stellaa itkettää. Hän on tainnut herätä päiväunilta vähän liian aikaisin, mutta joka tapauksessa harmittaa. Mimmi painautuu mun rintakehää vasten, ja isoveli ihmettelee. Hän antaa suukon, silittää siskon poskea ja laulaa "Tella-kulta" Jaakko-kullan sävelellä, niinkuin minä silloin kun tuo oli ihan pieni. Siitä on jo aikaa, mutta se on selvästi jäänyt mieleen. "Mä pidän pikkusiskosta huolta aivan aina."

Synttärilahjaksi tuli muovailuvahaa - ihan parasta, niinkuin muovailun lomassa käydyt keskustelutkin. Veli pitää siskosta huolta kuten lupasikin.