Aina näin alkuvuodesta muistelen vuoden 2012 ja 2013 vaihdetta. Vietimme sen isäsi kanssa kaksin kotona leffoja katsellen ja herkutellen, sillä en jaksanut kuljettaa isoa massuani enää juuri mihinkään. Teimme pienen kävelylenkin ulkona, mutta siellä oli liukasta ja väsyin aika äkkiä. Minua harmitti hiukan, ettei vuodenvaihteeseemme kuulunut mitään sen hienompaa ohjelmaa, mutta näin jälkikäteen katsottuna se oli varmasti ihanin uudenvuodenaatto jonka tulen ikinä viettämään. Me isin kanssa tarvitsimme sen illan, ihan vain me kaksi, ennen kuin sinä tulit maailmaan, ja se ilta oli täynnä ääneen lausumatonta jännitystä ja tuoksua jonkun uuden ja ihanan alkamisesta.

Sitten tuli vuoden ensimmäinen päivä, ja illalla lapsivettä alkoi tihkua. Iltamyöhällä ajoimme sairaalaan taksilla ja kiltti täti ohjasi minut osastolle odottelemaan tilanteen etenemistä. Valvoin koko yön ja päivänkin. Seuraavana yönä aloin tuntea kovia kipuja, ja isi pääsi seurakseni sairaalaan. Se oli pitkä yö. Et varmaan tiennyt, että kävelimme sinä yönä osaston käytävää eestaas, ja seinillä oli paljon kuvia vauvoista, joiden äitejä oli hoidettu samalla osastolla. Yksi vauvoista näytti jotenkin hirveän viisaalta, ja me katselimme kuvaa joka kerta kun kuljimme ohi. Siitä tuli jotenkin osa meidän tarinaamme, ja niinpä sait toisen nimesi sen viisaan näköisen vauvan mukaan. Hassua, mutta totta.

Aikaisin aamulla pääsimme viimein synnytyssaliin, ja lopulta puoli kolmen aikaan sinä synnyit. Sain sinut itkevänä, pienenä nyyttinä paitani alle, ja sinä rauhoitut heti, kun sait maitoa. Tiedätkö, minua itkettää kun vain ajattelenkin sitä hetkeä, sillä muistan kuinka onnellinen olin. En ikinä tiennyt voivani tuntea niin paljon. Enkä tiennyt, että voisin rakastaa jotain ensitapaamisella niin kovin. Ehkä jonain päivänä sinäkin saat pienen pojan tai tytön, ja silloin ymmärrät.

Tuosta päivästä, jona teit meistä perheen, on kulunut jo kolme vuotta. Se on hirveän paljon ja toisaalta tosi vähän. Sinä olet vielä pieni, mutta sitten taas aika iso, ihan niinkuin itsekin sanot. Päätät olla pieni tai iso aina tilanteen mukaan, kumpi vain sattuu olemaan parempi vaihtoehto sinun kannaltasi. Joskus taas sanot, ettet osaa, ja koitan aina muistuttaa sinua, että osaat ihan mitä tahansa, kun vain tahdot ja yrität tarpeeksi kovin, ja jo seuraavassa hetkessä hämmästytät minua taidoillasi.

Sinä olet avannut minulle taas sen lasten salaisen maailman, jossa muistan, että kattiloiden hakkaaminen ei ole meteliä vaan mahtavaa musiikkia, sohvalla hyppiminen ei ole tuhmuutta, vaan tärkeää treeniä ja sohvan istuintyynyjen levittäminen ei ole sotkemista, vaan luovaa majanrakennusta. Sinä opetat minua pysähtymään, ihmettelemään ja kysymään.

Rakas lapseni, tämän piti olla kirje sinulle, mutta saisin helposti kirjoitettua tästä kirjan. Lopetan tämän nyt tällä kertaa muutamaan ajatukseen, jotka toivon sinun muistavan vielä silloin, kun minua ei enää ole.

Älä ikinä lakkaa rakastamasta läheisiäsi vilpittömästi täydellä sydämmelläsi kuten nyt, sillä niin mekin rakastamme sinua. Älä myöskään unohda noita kolmea tärkeää asiaa, jotka olet minulle opettanut - pysähtymistä, ihmettelemistä ja kysymistä. Älä anna ihmisten kohdella sinua väärin, mutta anna anteeksi, ja anna uusi mahdollisuus - sinäkin haluat sellaisen, kun teet virheen. Arvosta sitä, mitä sinulla on. Ole minulle rehellinen, voit aina luottaa minuun, ja minä avaan aina sylini sinulle. Kotiin saa aina palata.

Rakastan sinua aina ja ehdoitta.