Seisoimme ystäväni Outin kanssa Kaskenkadulla, kun lyhyt, ryppyinen mummo pysähtyi kohdallemme. "Mitäs tytöt? Onpa ihana ilma! Minäkin otin tämän sateenvarjon mukaan... Aika noloa." Totesimme yhdessä mummon kanssa, että eipä se onneksi niin vaarallista ole, ja ehkä kukaan ei edes huomaa. Sitten hän taputti olkapäätäni, toivotti hauskaa päivää ja jatkoi matkaa.

Meillä juttu vielä jatkui, ja hetken päästä ohi käveli vanha pariskunta. Emme seisseet mitenkään keskellä tietä, ja jalkakäytävä oli aika leveä, mutta pappa sitten kuitenkin onnistui kävelemään Outia päin. Pariskunta vielä jälkikäteen mulkoili meitä pahasti, vaikka mielestäni on ihan ymmärrettävää, ettei Outin näkökyky ainakaan tähän päivään mennessä ole kehittynyt niin pitkälle, että hän näkisi taakseen päätä kääntämättä.

Monen mielestä vanhukset voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään, ihaniin ja kamaliin. Tämäkään asia ei taida olla ihan mustavalkoinen, ja mummoillakin on varmasti hyviä ja huonoja päiviä. Sen kuitenkin allekirjoitan, että ihanasti ja kamalasti käyttäytyviä vanhuksia löytyy.

Meidän mummi ainakin on ihana.

Vanhuksia tulee kunnioittaa. Tietysti, kuten kaikkia muitakin ihmisiä. Pelkkä ikä ei kuitenkaan tuo lisäpisteitä. En kunnioita vanhuksia koska he ovat vanhoja, mutta kunnioitan suuresti iän tuomaa viisautta ja elämäntaitoja. Sellaisia vanhoja viisauksia, kuten "tee niin muille, kuin toivot itsellesi tehtävän." He kunnioittavat muita, ja siksi myös heitä tulee kunnioittaa. Suuresti.

Kunnioitan vanhuksia, jotka hymyilevät minulle hyväksyvästi, kun nelikuinen sankarini päättää huutaa suoraa huutoa koko kauppareissun. Kunnioitan mummoja, jotka jäävät juttelemaan tuntemattoman kanssa pelkästä ystävällisyydestä. Kunnioitan vanhoja herroja, jotka ottavat hatun päästään tervehtiessään niin paljon, että tulee melkein kyynel silmään. Niin koskettavaa on tavata tällaisia harvinaisuuksia.

Kunnioitus ei ole itsestäänselvyys. Se on ansaittava, kuten moni muukin hyvä asia elämässä. Täytyykö siis kunnioittaa ihmistä, joka ei ole monen kymmenen vuoden aikana oppinut edes huomioimaan toisia? Eivät he ehkä sitä ansaitse, mutta toisaalta et kyllä sinäkään, jos kohtelet heitä itseäsi alempiarvoisina.

Tee niin muille, kuin toivot itsellesi tehtävän.