Stellalle tuli tosiaan viime perjantaina viisi kuukautta täyteen, ja kävimme sen kunniaksi neuvolassakin ottamassa vastaan rokotteita. Käynnistä ei taaskaan jäänyt käteen kuin lämmönnousu ja konkreettiset mitat, 6,5 ja 65.

Toisinaan harmittelen, kun meillä neuvolassa ei paljoa neuvolakorttiin kirjoitella, tai muutenkaan anneta "palautetta" - ikään kuin sillä olisi mitään väliä. Kyllähän minä lapseni tunnen, ja onneksi omistan myös tällaisen kivan blogin, johon voin kirjoittaa itse ylös, minkälainen on neiti Stella 5kk!

Stella on uskomattoman kaunis pieni pampula, suuret silmät, pieni täydellinen suu ja leveä, toistaiseksi hampaaton hymy. Tietysti minä olen sitä mieltä, mutta niin on kyllä moni muukin.

Stella on rauhallinen ja kärsivällinen lapsi, eli ihan eri maata kuin veljensä. Onhan se totta, että toinen lapsi väkisinkin joutuu enemmän odottelemaan, ja toisinaan Stella jopa rauhoittuu itsekseen. Itkusta kyllä selvästi tunnistaa, kuinka vaativa tarve milloinkin on kyseessä. Välillä myös tuntuu, että neiti vaistoaa milloin Felix menee nukkumaan, ja osaa silloin kyllä vaatia huomiota. Lapset eivät todellakaan nuku päiväunia samaan aikaan.


Stella on saanut maistella riisipuuroa, perunaa ja porkkanaa. Hän on kasvanut maidolla niin hienosti, ettemme ole pitäneet soseiden kanssa mitään kiirettä, ja aiomme ottaa rauhassa tästä eteenpäinkin. Toisaalta Felix on ollut tästä hiukan eri mieltä, ja Stellan suussa ovat makutestissä käyneet myös popcorn ja pähkinä... Apua.

Stella tykkää Felixistä älyttömästi. Vaikka hän saa välillä vähän kovaa kohtelua, veljelle irtoaa silti aina aurinkoinen hymy. Felix vuorotellen roudaa tytölle leluja ja sitten taas käy varastamassa niitä. Välillä hän kasaa niitä neidin päällekin, koko sitterin täyteen. Stellaa ei onneksi haittaa, vaan hän oikein mielellään räpeltää, tutkii ja maistelee kaikkea, minkä käsiinsä saa.


Stella osaa jo kääntyä molempiin suuntiin, ja liikkua kierien eteenpäin. Hermo tietysti menee, jos sattuu törmäämään johonkin, eikä pääse enää eteenpäin. Mahallaan työnnetään peppua ylöspäin, ja muutenkin eteenpäin tekisi mieli päästä, samoin kuin istumaan. Makoilu on niin last month.

Juttua riittäisi vielä, mutta enköhän ole saanut omasta lapsesta puhumiskiintiön tältä päivältä täyteen. Miltäs teidän kiintiönne tuntuu? Tarpeeksi "katsokaa nyt tätä mun mainiota lasta" -juttuja?