Päätin viime viikon lopulla pitää vähän taukoa kirjoittelusta. Oli vaan sellainen olo, varsinkin kun viikonloppu oli täynnä ohjelmaa. Tuli maanantai, tuli tiistai ja sitten keskiviikko, ja yhtäkkiä ollaankin jo torstaissa. Kun sen hyvän flown ja säännöllisen määrätietoisen kirjoittamisen rutiinin katkaisee, on usein todella vaikeaa saada siitä taas kiinni. Kerrankin annoin sen kuitenkin itselleni anteeksi ja pidin hiukan "lomaa", sillä se tuntui tulevan tarpeeseen.

Tarpeeeseen tuli myös myöhästyminen bussista, kun yritimme sunnuntaina päästä paikasta A paikkaan vaarin luo. Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi hetken aikaa kiukutellut lapsellisesti bussin kaartaessa pysäkiltä aivan nenämme edestä. Onneksi päivä oli kaunis, joten hylkäsin viivästyksestä aiheutuneen harmin heti, kun hyppäsimme toiseen bussiin.

Kun muutimme isäni nykyiseen taloon taisin olla viidennellä luokalla, joten noin viisi vuotta kuljin samaa reittiä päivittäin koulusta kotiin. Jalkapallokenttä, ylämäki, alamäki ja pieni metsäpolku, jonka läpi juoksimme pimeällä jännityksestä kiljuen. Hylätyt mökit, joihin meneminen oli ehdottomasti kielletty, ja juuri siksi niin houkuttavaa.

Kun kotona alkoivat välit vanhempiin kiristyä, pakenin läheiseen puistoon keinumaan, tai kiipesin kalliolle piiloon omaan yksinäisyyteeni. Kun kavereiden kanssa vaihdettiin niitä kaikkein varjelluimpia salaisuuksia, se tehtiin keskellä metsää siellä, minne rakennettiin myös salainen maja. Käytiin lenkillä, lainattiin naapureiden koiria, itkettiin hiukan ja oltiin ihan vähän ihastuneita.

Niin paljon muistoja, joiden suurta vaikutusta ja merkitystä en ollut edes tajunnut. Kun monen vuoden jälkeen palasin pienelle metsätielle perheeni kanssa, ymmärsin, miten pitkän matkan olen kulkenut. Epävarmasta tytöstä teiniksi, joka tiesi kaiken, ja siitä naiseksi, joka tietää, ettei tiedä juuri mitään. Ja joka on silti ihan tyytyväinen.

Pieni metsätieni, kuulutko jo jollekin toiselle? Jonain päivänä haluaisin jakaa sinut lasteni kanssa, vähän niinkuin tämän Duplokokoelman, joka on saanut alkunsa yli 20 vuotta sitten.

Onko muilla ollut jotain omaa salaista paikkaa?
Entä minkälaisia itsellenne tärkeitä asioita haluatte jakaa lastenne kanssa?