#isänkanssa

23.13

Olen taas tyylilleni uskollisena ihan vähän myöhässä, mutta ehkä tämä alkaa jo olla tuttua. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila haastoi isänpäiväviikon kunniaksi perhebloggaajat kertomaan lasten ja isän yhteisistä jutuista, ja osoittamaan, että isäkin on ihan täysivaltainen perheenjäsen. Sen lisäksi, että osallistun haasteeseen vasta isänpäivän jälkeen, teen sen hiukan omalla tyylilläni, eli haastattelemalla tätä meidän perheen merkkihenkilöä.



Miten suhtauduit isäksi tulemiseen ennen lasten syntymää?
Koin sen myönteiseksi.

Miltä isyys tuntui aluksi?
Sotaharjoitukselta.

Entä minkälaista se on nyt?
Haastavaa mutta kivaa.

Mikä on isyydessä parasta?
Lapset.

Mitä teet mieluiten lasten kanssa?
Nukun. (Heh.) Ulkoilen ja käyn puistossa.

Mikä heissä on parasta?
Hymyt, naurut ja rakkaus.

Mikä on tärkein asia, minkä haluat opettaa lapsillesi?
En mä tiiä, keksi mun puolesta.

No eipä siitä paljoa irronnut. Jos minulta kysytään, ehkä suloisinta on kun Harri höpöttää lasten kanssa kaikennäköistä. Hän kertoo tarinoita, hassuttelee ja laulaa. Hän puhuu englantia milloin milläkin aksentilla. Vaikka sitä ei näiden vastausten perusteella uskoisikaan.

Kyllä niissä iseissä jotain ihanaa vaan on, tuskin niistä muuten olisi isiä tullutkaan!

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe