Viimeksi kun kirjoittelin meidän uniasioista, taisin olla aika pelonsekaisissa tunnelmissa, vaikkei se siltä ehkä vaikuttanutkaan. Silloin oli viikonloppu, ja Felix oli nukkunut ensimmäisen yön lastensängyssä Harrin nukuttamana. Vaikka kaikki silloin oli mennyt hyvin, pelkäsin tulevaa viikkoa.

Jossain kohtaa pinnasänkyyn nukahtamisesta alkoi tulla lähes jokapäiväinen taistelu. Olisin ollut ihan valmis hyväksymään päiväunien poisjäämisenkin, mutta jätkä oli kuitenkin selvästi ihan väsynyt. Kun vääntö vain päivä päivältä paheni, ja toisinaan itkuisena luovutin kokonaan, oli aika keksiä uusia ratkaisuja. Miten poika suostuisi yhtäkkiä nukutettavaksi, vaikka se oli jo pitkän aikaa nukahtanut itsekseen? Ja miten saisin Stellan soveltumaan siihen kuvioon?

Viime viikon maanantaina ja tiistaina nukutin Felixin rattaisiin, sillä jännitin uutta lastensänkyä niin paljon. Taaperon päiväunille laittaminen tuntui melkein uhkapeliltä. Pelkäsin, että olisin liian väsynyt ja liian kärsimätön, ja lyhyen kamppailun jälkeen kärsisin tappioni, jolloin kaikki tämä olisi taas ensi kerralla hippasen hankalampaa.

Kuin ihmeen kaupalla saimme pienin askelin aikaistettua Stellan yöunia, jolloin päivärytmikin muuttui järkevämmäksi. Keskiviikkona sain Stellan nukkumaan Felixin syödessä lounasta, jolloin tajusin hetkeni koittaneen. Nyt tai ei koskaan!

15 minuuttia. 15 minuuttia ja Felix oli unessa! Kuinka tyhmäksi sitä voikaan itsensä tuntea - ja samalla tyytyväiseksi. Ilman suurempaa draamaa olin nukuttanut molemmat lapseni yhtä aikaa päiväunille, ja istuin läppärini ja kahvikuppini ääressä onnellisen tunnin. Ai että!

Lapsen nukuttaminen ihan vaan nukkumaan laittamisen sijaan tuntuu jotenkin todella palkitsevalta. Kun laulaa ja silittää lapsensa uneen, tuntee tehneensä jotain oikein. Päämäärä on saavutettu. Vaikka nukuttaminen vie aikaa, olen alkanut vihdoin nauttia nukkumaanmenokuvioista. Ja onko ihmekään, kun nykyään se vaikein juttu ei ole totaalinen hermoromahdus, vaan se, ettei alkaisi nauraa väsyneen ukon yrityksille olla viimeiseen asti nukahtamatta. Tai kun se haluaa ottaa äidin jalan unikaveriksi mieluummin kuin pupun.