Löysin Elämää pienessä perheessä -blogista haasteen, jonka tarkoituksena on yksinkertaisesti kirjoittaa siitä, miksi oikeastaan bloggaan. Joten here goes.

Olen kirjoittanut päiväkirjoja varmaan siitä saakka, kun opin kirjoittamaan. Sitten niiden kirjoittamisesta tuli jotenkin old schoolia, joten aloitin blogin. Se oli kuin jatkoa teini-iän päiväkirjalleni; vähän nolo, ja jokin ei vain toiminut. Sinne se jäi, jonnekin internetin syvyyksiin. (Älkää pliis etsikö.)

Kaipasin edelleen kirjoittamista, ja aloitin bloggaamisen puhtaalta pöydältä kun Felix oli muutaman kuukauden ikäinen. Halusin kuvat ja tarinat meidän elämästämme talteen, ja tämä oli helpoin mahdollinen keino. Lisäksi ajattelin, että jos joku muukin mahdollisesti lukisi juttujani, se painostaisi ja pitäisi motivaatiota kirjoittamiseen yllä. Ja niin kävi. Tämä on ollut pitkäkestoisin harrastukseni sitten yläasteen tanssituntien jälkeen!

En ole koskaan odottanut blogatessani mitään valtavia lukijamassoja, enkä oikeastaan ole ihan varma tykkäisinkö edes sellaisesta. Ajatus siitä, että tuhannet ihmiset kurkistelisivat elämäämme tuntuu vähän pelottavalta. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, ja tietysti olen iloinen kun joku jaksaa rustailuitani seurata.

Uskon olevani tulevaisuudessa tyytyväinen siihen, että olen kirjoittanut blogia. Olen sen myötä kehittynyt paljon, niin ihmisenä kuin kirjoittajanakin, ja siitä on tullut iso osa minua. Olen tullut rohkeammaksi ja avoimemmaksi sen myötä, ja siitä on ollut iloa minulle ja monille muille. Voin sanoa saavuttaneeni blogini kanssa ne tavoitteet, mitkä sille asetinkin, sillä jokainen päivitys kuvineen vie minut siihen hetkeen ja tunnelmaan, jossa se on luotu.

Joten vastauksena kysymykseen, taidan kirjoittaa blogia siksi, että tykkään siitä. Tykkään kirjoittaa ja tykkään valokuvata.

Ps. Kuvat on poimittu blogini ensimetreiltä!