Viime lauantaina teimme kivan kesäreissun Fiskarsiin, jossa olen käynyt viimeksi silloin kun olin itse lapsi. Matkalla naureskeltiin vielä edellisen päivän Tampereen reissun toilailuita, kuten esimerkiksi sitä, miten nukutin Felixin hyppäämällä Koskarin edestä ensimmäiseen vastaantulevaan bussiin, ja ajelemalla sillä kohti paikkaa X, kunnes herra viimein viitsi nukahtaa. Silloin ei ollut vielä mitään käsitystä tulevan päivän erikoisista tapahtumista. Päivä oli yllättäen oikein lämmin ja aurinkoinen....
Äiti rakas, anna kun mä kerron sulle jotain. Me arvostetaan kyllä, että koitat keksiä kaikkea kivaa tekemistä, mutta ei me oikeasti kaivata mitään hurjia ohjelmanumeroita. Ei me jakseta istua rattaissa kauhean kauan katselemassa tätä ihmeellistä maailmaa. Meidän täytyy saada kokea, tuntea, maistaa ja haistella sitä myös. Meille tämä kaikki on vielä niin uutta, että jokaiseen yksityiskohtaan on tutustuttava ihan perinpohjaisesti. On tunnusteltava hiekkaa...
Oli vaan ihan pakko tarttua tähän haasteeseen ja katsoa mitä siitä seuraa. Haastattelin Harria ja kirjasin vastaukset ylös hetkittäin päätäni pudistellen. Boldatut kohdat ovat siis Harrin (melko tiivistettyjä) vastauksia, ja niiden alta löytyvät omat kommenttini. 1. Jos tyttöystäväsi vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii? Realitydada. Valitettavasti totta. Toinen vaihtoehto vaan yleensä on väkivalta- ja murhaosasto, ei kiitos! 2. Minkä kastikkeen...
Edellisviikon lauantaina juhlimme kahden Harrille tärkeän ja hänen elämässään vaikuttaneen supernaisen yhteisiä 50-vuotiskekkereitä Espoon Suvisaaristossa. Vastoin odotuksia sää oli upea, mikä oli aika kiva juttu näitten pihajuhlien kannalta. Erityisen iloinen olin ihanasta leikkipaikasta, jolla Felix viihtyi oikeastaan koko juhlien ajan, eikä tuolla hurmurilla ollut leikkiseurankaan löytämisessä vaikeuksia. Juhlien teemana toimi world tour, eli vieraat pyydettiin pukeutumaan jonkin maan kansalaiseksi. Paikan päällä oli myös...
Teimme edellisviikonloppuna pienenpienen kesäreissun Helsinkiin ja Espooseen. Käytännössä elimme uudelleen kahden vuoden takaisen reissun, jonka teimme ilman lapsia. Yövyimme hotellissa, shoppailimme Kampissa, söimme hyvin ja kävimme Lintsillä ja Kiasmassa. Sellainen tosi tyypillinen Helsinkikierros. Mutta miten reissu kahden taaperon kanssa erosi pariskunnan yhteisestä viikonlopusta?
Viime kerralla taisimme matkustaa bussilla, joka ei tällä kertaa ollut edes vaihtoehto. Junaan pääsee helposti rattailla, eikä tarvitse miettiä tarvitsevatko lapset turvaistuimia bussissa. Felix jutteli kaksi kokonaista päivää ennen reissua, että me mennään junaan, mutta heti asemalla hän muutti mieltään. Jännitys meni kuitenkin äkkiä ohi, kun juna lähti liikkeelle ja leikkipaikka löytyi. Loppumatka sujuikin sitten leikkijunalla ajellen ja eväitä syöden.
Matkustajat olivat aika uupuneita kun juna saapui puolenpäivän aikaan Helsinkiin. Onneksi hotelli oli lähellä ja Stella nukahti rattaisiin, mutta huonetta odottelimmekin sitten ala-aulan leikkipaikalla yli tunnin, kun koko ajan sanottiin, että menee vielä noin vartti. Kun huone viimein saatiin ja Felix ja isi pääsivät päiväunille, kävin Stellan kanssa kiertelemässä Kampin liikkeissä. Harri oli varmaankin salaa aika iloinen shoppailun vaihtuessa nokosiksi. Viime reissulla ei paljon päiväunia tarvinnut ajatella, niin hyvässä kuin pahassakaan.
On varmaan sanomattakin selvää, että ravintoloissa käyminen on aika erilaista kahden pienen lapsen kanssa kuin ihan vaan keskenään. Ennen sitä vaan valitsi "jonkun kivan" paikan, mutta nyt ei viitsi mennä mihinkään liian hienoon paikkaan huutamaan ja sotkemaan. Ruuan pitää tietysti sopia myös lapsille ja rattailla mahtua mielellään mahdollisimman kivuttomasti sisälle. Löysimme Iso-Roban päästä aika kivan Vivo's -nimisen paikan, jossa lapsetkin söivät hyvällä halulla herkullista falafel-rullaa.
Illemmalla mulle tietysti iski ahdistus siitä, ettemme olleet tehneet oikeastaan mitään ihmeellistä, joten lähdimme vielä Kiasmaan käymään. Menimme fiksuina vielä mainostamaan Felixille, että menisimme jännittävälle leikkipaikalle koska, noh, onhan se nykytaiteen museo nyt melkein sama asia. Not. Tästä syystä Harri pyöritteli rattaita, joihin nukahti toiset päiväunet skipannut neiti, ja leikkipaikkaa palavasti kaipaava pikkumies, ja minä juoksin perässä näyttelyn läpi. Money well spent.
Jotenkin niin meidän perheen näköinen keikka tämäkin, mutta varmasti jotain, mitä hymyssä suin kerrotaan joskus meidän lapsille. Kyllä on pidetty pienestä asti huolta kulttuurikasvatuksesta! Ja koska lupaukset on pidettävä, niin kyllä me joku leikkipaikkakin sitten vielä metsästettiin.
Kohtalaisen hyvin nukutun yön ja hyvin kaoottisen aamupalan jälkeen olimme valmiita lauantain seikkailuihin. Kiersimme vähän kaupoissa ja lähdimme sitten Lintsille pyörimään. Huvipuistovierailu ei vielä tänä vuonna verottanut pahasti kukkaroa, kun ainut kustannus oli onginta, josta voitimme täydenystä hiekkalelukokoelmaan. Ruokakin päätettiin nauttia muualla viime kerrasta viisastuneina, ylihinnoiteltu roskaruoka tympeän palvelun höystämänä likaisessa ravintolassa kun ei ole se meidän suosikkijuttu.
Vaikka Felix tykkäsi pyöriä niissä muutamassa ilmaislaitteessa missä kävimme, olisi ollut maailman typerintä ostaa rannekkeita tai lippuja, kun reipas pieni ei oikein jaksanut vielä ymmärtää jonottamisen ideaa. Hienosti meidän huvipuistoilut kuitenkin sujuivat, kunnes väsymys vei voimat. Oli niin hauskaa katsoa miten innoissaan toinen oli, kun paikka oli ihan uusi ja noinkin jännä.
Onhan tällaisten reissujen tekeminen lasten kanssa tietysti ihan erilaista, ihme sähläämistä ja hetkittäin raskasta kuin kestävyysurheilu. Mutta kyllä mä näin jälkeenpäin muistan meidän retkestä päällimmäisenä lasten ilon ja naurun pienessä maailmanpyörässä, maisemien ihastelun junassa ja riemunkiljahdukset hotellihuoneen kylpyammeessa. Tietysti muistan myös kaaoksen aamupalapöydässä tai lasten temppuilut ennen nukkumaanmenoa, mutta tässä vaiheessa nekin saavat jo hymyilemään. Se oli hyvä reissu.
Mutta mitä ihmettä me tehtiin Espoossa?