Tajusin muuten juuri otsikkoni ironian. Nykyään oikeasti tuntuu, että on oltava somessa ollakseen elävien kirjoissa. Kerran unohdin kutsua ystäväni juhliin, koska hän ei ollut facebookissa. Aika kamalaa. Siksi someton aika tekee toisinaan aika hyvää, kannattaa kokeilla.

No mutta hei! Mitäs olette mieltä meikäläisen käsitteestä "viikonloppu"? No okei, palasin jo alkuviikosta Facebookin maailmaan ja on tällä viikolla tullut pari snäppiäkin laitettua, mutta täällä blogissa viikonloppu on yhtäkkiä venähtänyt viikoksi. Vaan kyllä mä kotiäitinä voisin väittää, että ei se arjen ja viikonlopun toisistaan erottaminen oikeasti ole niin yksinkertaista, kun kaikki päivät ovat rakenteeltaan suhtkoht samanlaisia!

Kuluneen viikon torstaina kävimme ystäväporukassa läpi hyvin tyypillisen keskustelun ennen kuin astuimme sisälle Blankoon juhlistamaan Annun synttäreitä. Kaikki alkoi siitä ihan perus "mitä kuuluu" -kysymyksestä ja päätyi lopputulemaan, että sitä on kyllä aika turha äidin kysyä toiselta äidiltä. Useimmiten tässä talossa ei ainakaan kuulu muuta kuin lapset.

No joo, onhan tässä viikon aikana tapahtunutkin. Somettomana viikonloppuna nautimme ystäviemme seurasta, kun lauantaina kello 17.00-21.00 vietimme pitämättä jääneitä tupareita, ja heti perään 21.00 eteenpäin läksiäisiä. Sunnuntain vietimme Harrin kanssa ihan kahdestaan, kävimme museossa ja kiinalaisessa, jossa kävimme todella paljon ennen Felixin syntymää, sitä kuuluisaa nostalgiaa siis.

Alkuviikosta kävin Helsingissä yhden mielenkiintoisen projektin puitteissa, mutta lopulta suurin syy blogin hiljaiselolle on ollut vähemmän mielenkiintoinen pöpökierre. Kyllä, meillä ollaan taas kuumeessa pääsiäisenä. Viikon Murphy-keissi taas on ollut se, että mähän pakkasin lakanat jo reilu viikko sitten ajatuksella ettei niitä tietty täällä enää tarvita. Sitten iski oksennustauti. Kyllä.

Sellaista kuuluu meille, tuskaista seinien tuijottelua juuri tällä hetkellä. Ja banaanilaatikoiden.