En ymmärrä... mistä ihmeestä nuo lapset saavat kaiken energiansa! Aamusta iltaan ne painaa, ja silti ne jaksaa vielä väsyneinäkin taistella siitä, pitääkö tänäkin iltana mennä nukkumaan. Osoittaahan se jo jonkinlaista sinnikkyyttä, kun joka ilta he sen väännön häviävät.

Seuraavaksi ajattelin... ööh, no kirjoittaa tämän postauksen loppuun. Ja sen jälkeen laittaa Netflixistä jonkun tyhmän mutta hauskan sarjan pyörimään, painaa pääni Harrin kainaloon ja kysyä "mitä kuuluu?" Pakko myöntää, että liian moni ilta kuluu näyttöä tuijottaen, hmh.

Viimeaikoina... ollaan puuhattu ihan älyttömästi kaikenlaista! Viime postauksen kuvista voi saada jonkinlaista käsitystä. Turku on niin ihana kesäkaupunki, täällä tapahtuu vaikka mitä. 

En osaa päättää... mitä tekisin, jos samalle päivälle on liian paljon ohjelmaa tarjolla tai suunniteltuna. Silloin tekisi mieli perua kaikki ja nukkua lasten kanssa päiväunet.

Muistan ikuisesti... lasten syntymät ja synnytykset. Luonnollisesti ne ovat ihan mun lempparitarinoita.

Päivän paras juttu... oli aamuhetki lasten kanssa. Syötiin rusinoita, katsottiin piirrettyjä ja herätettiin isi halimalla ja kutittamalla. Koko perhe samassa pedissä kikattamassa starttaa päivän kuin päivän aika mukavasti.

Noloa myöntää, mutta... huolimatta ihanasta aamusta on tämä päivä mennyt monilta osin aika penkin alle. Tai lähinnä minulta osin. On saattanut mennä hiukan hermo itse kullakin, kun ollaan sateen takia oltu aika paljon sisällä, ja homma on mennyt ihan hölmöilyksi.

Viikko sitten... vietimme täydellisen ihanaa aurinkoista äitienpäivää anopin pihalla. Grillasimme, nautimme sukulaistyyppien seurasta ja söimme mansikkakakkua. 

Kaikista pahinta on... se fiilis mikä tulee, kun on rähjännyt lapsille. Turhauttaa ettei niitä hermoja saa pidettyä kurissa ja päätyy korottamaan ääntään. Vaikka tietää että viesti menisi oikeastaan paremmin perille ihan nätisti juttelemalla.

Salainen taitoni on... onkohan mulla sellaista? Olen tosi hyvä välttelemään kotitöiden tekemistä silloin kun ei oikein huvita.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... että lapset pysyisivät aina terveinä. Tai jos tahtoisin itselleni jotain, se olisi työpaikka. Sellainen, missä tuntisin itseni hyväksi ja arvokkaaksi.

Minulla on pakkomielle... tasalukuihin. Esimerkiksi telkkarin volumen on oltava esimerkiksi 10, 15 tai 20.

Söin tänään... elämäni ensimmäisen vihiksen, eli lihapiirakan kasvisversion! Jälkkäriksi vedin riisimaidosta valmistetun jäätelötuutin. Vihiksessä oli paprikaa, jätskissä jotain merkillisen makuista suklaakastiketta - ei jatkoon.

Ärsyttävintä on... kun laiskottaa! Enkö mäkin voisi vain olla täynnä energiaa koko päivän, niin saisin paljon enemmän tehtyä?

Tekisi mieli... syödä jotain hyvää. Niinkuin aina iltaisin. 

Minusta on söpöä... kun lapset ovat toisilleen niin läheisiä! Juteltiin siitä juuri tänään Harrin kanssa. Stellasta on muodostunut Felixille oikea pikku sidekick - yhdessätuumin he tekevät kaikkea hölmöä, mutta toisaalta myös puolustavat ja pitävät huolta toisistaan. Se on vaan maailman liikuttavinta.

Hävetti... kun viime viikolla jouduin olemaan se ärjyvä äiti, joka konttasi lapsensa perässä Hesen leikkipaikalla, tiedättehän, sellaisessa valtavassa kiipeilysysteemissä. Päädyin olemaan juuri sellainen mutsi, joka en haluaisi olla. Olisi melkein ollut parempi vaikka vaivihkaa lahjoa poika ulos sieltä.

Olenko ainoa, jonka mielestä... lastenohjelmat ovat kaikessa kätevyydessään ihan hirveää kuraa? Ja mikä se Pikkukakkosjuontajien tyyli puhua oikein on? Kyllä lapsille voi puhua ihan normaalisti, ei tarvitse kimittää, räväyttää silmiään ihan selälleen tai yli-ilmeillä kuin mikäkin miimikko.

Nyt en osaa kyllä kertoa kuka tällaisen postaushaasteen on liikkeelle laittanut, mutta näitä on ainakin omasta mielestä aina niin hauska lukea, että nappasin kysymykset myös omaan blogiini! 

Miten sinä jatkaisit lauseita?