Tänä aamuna herään levottoman yön jälkeen todellisuuteen, jossa kammottavin viimeisen vuorokauden aikana päässäni pyörinyt painajainen ei olekaan unta. Samalla tuntuu, etten ole vielä herännytkään. Tämä on epätodellista. En varmasti ole ainoa uneton tässä kaupungissa, ja eilisen järkyttävät tapahtumat, jotka käänsivät maailmallakin katseet pieneen kaupunkiimme tulevat jättämään jäljen sen asukkaisiin, mutta ei anneta pahan voittaa.

On vaikeaa uskoa, että rakkaasta kotikaupungistani löytyisi ketään, kellä ei olisi käynyt eilen mielessä, miten se olisin voinut olla minä tai joku läheiseni. Kuka tahansa meistä olisi voinut kävellä torille tietämättä elämänsä järkkyvän, ehkä jopa päättyvän. Se on pelottava ajatus, johon ei kuitenkaan saa jäädä jumiin. Kuten me kaikki, olen järkyttynyt ja turvallisuudentunnettani on loukattu. Tämä osui lähelle, mutta olen päättänyt olla pelkäämättä.

Täytyy vihata syvästi voidakseen tehdä jotain näin brutaalia. Elämme aikaa, jossa erilaiset ihmiset ja kulttuurit ovat sekoittuneet keskenään ennennäkemättömällä tavalla. Kaikki eivät pidä siitä, mutta tästä tilanteesta käsin meidän on edettävä – on mietittävä, miten mennään eteenpäin, sillä takaisin ei pääse. Jos päätämme vastata erilaisuuteen vihalla, mahdollisesti heitämme itse bensaa liekkeihin, ja joudumme todistamaan vastaavia, vihasta käsin tehtyjä tekoja. Enkä puhu nyt vain maahanmuuttajista, onhan meillä omissakin riveissämme ihmisiä, jotka ovat erilaisuutensa takia joutuneet syrjään yhteiskunnasta. Viha synnyttää vihaa, rakkaus rakkautta. Ei jokaista tarvitse rakastaa, eikä kaikista tarvitse pitää, mutta kunnioittaa täytyy.

Ymmärrän tietysti, että eilen pintaan noussut viha ja pelko ovat nyt monella päällimmäisenä mielessä. Samalla niin shokeeraava tapahtuma nosti esiin myös jotain kaunista ja lohdullista. Teille, jotka nyt koette ahdistusta ja huolta, haluan muistuttaa, että eilen torilla nähtiin yksi paha ja monta sankaria. Teille, jotka toimitte sankarillisesti, onnistuitte pysymään rauhallisina ja oman turvallisuutenne uhalla autoitte toisia, haluan sanoa kiitos. Uhrien lisäksi olette auttaneet myös meitä muita, todistamalla että lähimmäisenrakkautta löytyy edelleen. Ja teille, jotka olette menettäneet, loukkaantuneet ja joutuneet näkemään kauheuksia – otan osaa, ajatukseni ja rukoukseni ovat luonanne.

Nyt on aika ottaa toisiamme kädestä kiinni, olla tukena ja lohtuna sitä kaipaaville.
Tehdään ja kohdataan parempi huominen, yhdessä.