Herkuttelijalle

Lahjan hankkiminen lapselle on usein siitä helppo homma, että neuvoa voi kysyä vanhemmalta, joka tuntee lapsensa tarpeet ja mieltymykset kaikkein parhaiten. Jos mitään tiettyä toivetta ei ole, hankin jotain sellaista, mitä itse olen äitinä kokenut kivana lahjana. Parhaita ovat olleet kaikki sellaiset jutut, jotka sisältävät joko yhteistä tai sitten lasta kehittävää tekemistä, kuten legot, kirjat, muovailuvahat, puuhakirjat ja lautapelit. Myös ekologiset, kestävät lastenvaatteet ovat hyvä lahja, ainakin äidin mielestä, mutta niiden kanssa on toisaalta aika helppo mennä metsään ellei tiedä tarkalleen mitä on hankkimassa.

Polvipaikkaleggingsit: Papu / Säästörobotit: KG Design / Legot & Lastenkirja: Citymarket / Lautapeli: Martinex

*tuotteet saatu

Enää viikko jouluaattoon!

Löytyyköhän sieltä puolelta muita samanlaisia, joilla on tapana tehdä kaikki vähän viime tipassa? Niitä jotka alkavat tasan näin viikkoa ennen joulua stressaamaan sitä, että jouluvalmistelut laahaavat perässä – siis ne kaikki lukuisat suunnittelemasi hommat, joita et ehtisi muutenkaan toteuttaa, vaikka kuinka aloittaisit ajoissa? Niitä jotka pakkaavat joululahjoja itkusilmässä pikkutunneille asti, jottei sitä tarvitsisi tehdä aattoaamun muissa kiireissä?

Annan teille neuvon: älä stressaa, vaan päästä itsesi vähän vähemmällä. Tiedän ettei se ole niin helposti tehty, kuin sanottu, mutta hei yritä edes. Mieti ketä varten sun oikeastaan on pakko pestä keittiön kaapit, tehdä laatikot itse ja väkertää päiväkodin tädeille omin pienin käsin jotain muistamiseksi menneestä vuodesta? Noista jutuista ei meillä välitä muut kuin minä, mutta silti jos minulta kysyttäisiin, mikä joulussa on tärkeintä, vastaisin läsnäolo, rauha ja stressittömyys. Jep. Ja veikkaanpa, että nämä ovat aika tärkeitä juttuja myös perheelleni.

Onneksi on ystävä, joka tuntee mut hyvin. Niin hyvin, että kun sovimme koristelevamme lasten kanssa piparitaloja, hän lähetti perään viestin, jossa kielsi tekemästä taloja alusta asti itse (kuten viime vuonna tein, taikinaa myöten). Keskiviikkoiltana hän saapui meille parin pakastepizzan, kolmen valmistalon ja valtavan karkkivalikoiman kanssa, ja meillä oli ihan mielettömän ihanaa ja jouluista. Liimattuamme talot kasaan lapset saivat vapaat kädet omien talojensa kanssa, eikä kukaan stressannut, eikä kukaan riidellyt. Hämmentyneenä mietin, miten paljon viisaammin lapseton ystäväni osasikaan tämän operaation toteuttaa.

Loppuun haluan vielä liittää tekstipätkän, jonka olen julkaissut aika tarkalleen vuosi sitten. Se kertoo yhdestä rakkaimmista joulumuistoistani omasta lapsuudestani ja kuvailee mielestäni aika hyvin sitä, mitkä asiat oikeasti tekevät lapselle joulumielen. 

"Kun olin lapsi, meidän perheessämme oli tapana hakea kuusi päivää tai kahta ennen aattoa. Muistan elävästi yhden kerran, kun valitsimme isän kanssa sitä kaikkein kauneinta joulukuusta hartaudella Tuomiokirkon pihalla. Kuusia oli vaikka kuinka - tuuheita, pitkiä, eri sävyisiä ja kokoisia. Lopulta kuusi löytyi, isä sitoi sen auton katolle ja ajoimme kotiin. Äidin mielestä oli hölmöä kuluttaa kuusen valintaan niin paljon aikaa, mutta muistan miten juhlavalta tuntui istua noin tärkeän tehtävän jälkeen keittiön pöydän ääressä sulattelemassa varpaita ja juomassa höyryävää kaakaota.

Tärkeä kuusenhakupäivään liittyvä perinne oli noutopizza, jota meillä syötiin ehkä kolme kertaa vuodessa sellaisina päivinä, joina äidin to do-listaa haluttiin lyhentää edes lounaan verran. Kuusi odotteli ruokailun ajan takapihalla, ja sitä piti jatkuvasti käydä kurkkimassa ikäänkuin se nyt yhtäkkiä olisi juossut karkuun. Kun se lopulta kannettiin sisään, piti vielä odottaa, että isä kiinnitti sen jalkaan, asetteli juuttikankaisen maton sen alle ja kiinnitti latvaan tähden. 

Äidillä oli vanha nauhoitettu kasetti, jonka muistan soineen aina, kun pahvilaatikko koristeineen kannettiin olohuoneeseen. Vanhassa hedelmäkarkkirasiassa asustelivat hauraat olkitähdet ja toisessa kimaltavat enkelit, joita ennen laitettiin kuitenkin kynttilät ja valikoitiin erilaisten kultaisten ja hopeisten nauhojen joukosta ne, jotka tänä vuonna pääsisivät koristamaan kuusta."

Tämän myötä toivotan teille ihanaa ja stressitöntä joulunodotusta! Käykää markkinoilla hassuttelemassa, joulukirkossa hiljentymässä ja kasatkaa ne piparitalot valmiista paloista, jos siltä tuntuu!

23.12.2016

Otimme varaslähdön joulunviettoon ja kutsuimme kavereita kylään. Kaverit toivat mukanaan ranskalaisen kaverinsa, ja me saimme kunnian valmistaa hänelle elämänsä ensimmäiset joulutortut. Joulutorttujen lisäksi menyyn kuului uunijuureksia, perunasalaattia, kreikkalaista salaattia ja kylmäsavulohta. Lapset menivät vatsat pinkeinä nukkumaan ja me aikuiset jatkoimme iltaa pakettikortteja askarrellen. Yön tunnit sai kivasti kulutettua lahjojen paketointiin. 

24.12.2016

Joulu oli kiva aloittaa rakkaiden ystävien seurassa, mutta aattoaamun kiireessä tuli kyllä pohdittua miksei niitäkin hommia ollut hoitanut aikaisemmin. Kun hässäkän jälkeen sitten lopulta istuimme joululounaan jälkeen isäni luona, kaikki ympäri olohuonetta toistensa kanssa juttelemaan levittäytyneinä, tunsin yhtäkkiä sellaista todellista joulurauhaa. Tajusin miten onnekas olenkaan, ja miten paljosta saa olla kiitollinen. Melkein itkinkin hiukan. Taas.

Aattoillaksi olin leiponut meille kakkua, jota siirryimme nauttimaan jo hiukan pienemmällä porukalla omaan pikkukolmioomme. Luimme lasten raamatusta jouluevankeliumin ja avasimme paketteja, joiden määrä oli mielestäni aika sopiva. Felix innostui siskoni kanssa rakentamaan legoja kun taas Stellan mielestä suurinta huvia oli pakettien avaaminen, ja hän rauhoittuikin syliini lukemaan yhtä lahjakirjaa vasta kun kaikki paketit oli varmuudella avattu. Nukkumaan lapset joutuivat vasta myöhään kuten olivat jo aamulla toivoneetkin.

25.12.2016

Joulupäivän aamu kulutettiin rauhalliseen aamupalaan, lahjojen tutkimiseen, legojen rakenteluun ja lähtövalmisteluihin. Illaksi ajoimme anoppilaan, jossa söimme jouluaterian kynttilän valossa ja avasimme taas vähän lahjoja. Mulla ja Harrilla oli varmaan joku jouluvalmisteluiden jälkeinen krapula, eikä meistä ollut juuri muuhun kuin sohvalla makaamiseen. Illan suurin saavutus oli varmaan uuden nukkekodin kokoaminen. Mutta joulupäivä jos jokin on kyllä juuri se päivä vuodesta kun löhöily on ihan okei.

26.12.2016

Tapaninpäivänä nukuimme pitkään (kiitos anoppi) ja aamupalan jälkeen painuimme lasten kanssa raikkaaseen talvisäähän. Kahdelta vastaanotimme ruokavieraiksi naapureita, jotka aivan yllättäen toivat mukanaan Joulupukin, voitteko kuvitella? Pukkihan ei käynyt meillä edes aattona, sillä olimme ajatelleet ettei lähdetä koko pukkitouhuun, mutta pakkohan on tässä alkaa itsekin uskomaan, kun Joulupukki istuu samassa pitkässä pöydässä aterioimassa. Illalla ulkoilimme uudestaan taskulamppujen valossa, ja lasten mentyä nukkumaan kävimme vielä joulusaunassa.

Niin se vaan tuli ja meni, liian äkkiä kuten aina.

Kun olin lapsi, meidän perheessämme oli tapana hakea kuusi päivää tai kahta ennen aattoa. Muistan elävästi yhden kerran, kun valitsimme isän kanssa sitä kaikkein kauneinta joulukuusta hartaudella Tuomiokirkon pihalla. Kuusia oli vaikka kuinka - tuuheita, pitkiä, eri sävyisiä ja kokoisia. Lopulta kuusi löytyi, isä sitoi sen auton katolle ja ajoimme kotiin. Äidin mielestä oli hölmöä kuluttaa kuusen valintaan niin paljon aikaa, mutta muistan miten juhlavalta tuntui istua noin tärkeän tehtävän jälkeen keittiön pöydän ääressä sulattelemassa varpaita ja juomassa höyryävää kaakaota.

Tärkeä kuusenhakupäivään liittyvä perinne oli noutopizza, jota meillä syötiin ehkä kolme kertaa vuodessa sellaisina päivinä, joina äidin to do-listaa haluttiin lyhentää edes lounaan verran. Kuusi odotteli ruokailun ajan takapihalla, ja sitä piti jatkuvasti käydä kurkkimassa ikäänkuin se nyt yhtäkkiä olisi juossut karkuun. Kun se lopulta kannettiin sisään, piti vielä odottaa, että isä kiinnitti sen jalkaan, asetteli juuttikankaisen maton sen alle ja kiinnitti latvaan tähden. 

Äidillä oli vanha nauhoitettu kasetti, jonka muistan soineen aina, kun pahvilaatikko koristeineen kannettiin olohuoneeseen. Vanhassa hedelmäkarkkirasiassa asustelivat hauraat olkitähdet ja toisessa kimaltavat enkelit, joita ennen laitettiin kuitenkin kynttilät ja valikoitiin erilaisten kultaisten ja hopeisten nauhojen joukosta ne, jotka tänä vuonna pääsisivät koristamaan kuusta. 

Paidat / Kappahl Newbie

Housut / Kappahl Newbie & Lindex

Joulun alla yksi, kuitenkin varsin pieni stressin aihe oli kauniit, juhlavammat vaatteet lapsille pyhiksi. Mulla itsellä on ollut tapana laittaa aattona ihan mekko sukkahousuineen, vaikka ihan perheen kesken ollaan oltukin. Se on ollut yksi kiva jouluperinne, joka on tehnyt juhlasta vielä entistä erityisemmän, joten haluaisin jatkaa sitä tapaa myös omien lasten kanssa.

Halusin kuitenkin ostaa sellaisia vaatteita, joita voisi käyttää myös muissa juhlatilaisuuksissa, ja vaikka kuinka pieni pieni punaharmaa ristipistoin koristeltu röyhelöinen mekko näytti suloiselta, olisi tuntunut aika tyhmältä ostaa vaate, jota voi käyttää tasan sen yhden kerran, koska kuitenkin se olisi ensimmäisen kerran jälkeen ollut pesussa, ja minähän en muuten joulun pyhinä ala pyykkäämään.

Olen varmaan aika tavallinen äiti kun sanon, että tykkään pukea lapset arkeen kauniisti ja juhlaan vähän spessusti. Tykkään kauniista vaatteista, ja välillä meillä näkyy farkkujakin lasten jaloissa, mutta parhaita ovat aina ne pyhävaatteet, jotka juhlavuudestaan huolimatta tuntuvat lapsen päällä mukavilta. Vaikka meillä ei kyllä menoa ole haitanneet niin Levikset kuin frillahameetkaan. 

Olin luonnollisesti ihan fiiliksissä kun löysin ilman sen kummempaa etsimistä Kappahlin Newbie -osastolta Felixille harmaat housut, jotka ovat malliltaan kuin puvunhousut, mutta materiaali on pehmeää trikoota. Jouluaattona Felix ei olisi halunnut ottaa niitä ollenkaan pois, mistä olin aika hyvilläni, sillä muistan lapsuudesta veljeni päinvastoin taistelleen kaikkia juhlavaatteita vastaan. Nämä pöksyt saavat siis ainakin tällä käyttökokemuksella kymmenen pistettä. Stellalla taas oli aattoiltana päällä supersuloinen Newbien kukkamekko, jonka ostin tässä joulun alla, mutta jolle varmasti on käyttöä ympäri vuoden.

Newbiet ovat meillä muutenkin aika mieleisiä juuri siitä syystä, että ne ovat riittävän siistejä juhlaan ja sopivan mukavia arkeen. Hinta-laatusuhde on mielestäni myös erinomainen, eikä minulla ole ollut valittamista kuin yksistä vauvakoon pöksyistä, jotka menivät aika äkkiä kamalan nukkaisiksi. Näitä vaatteita siis löytyy jatkossakin meidän kaapeistamme.

Ja aika ihanat kuvat muuten, eikö vaan! Ihana ystäväni Kira, joka on aikaisemmin kuvannut myös esimerkiksi raskauskuviani nappasi nämä pari päivää ennen aattoa. Ihan mahtavaa, että meillä on tällaisia omia hovikuvaajia. Kuvista tulee vielä asteen verran erityisempiä, kun ne ottaa joku meille ja lapsille tärkeä. Mahdollisista muokkausmokista voikin sitten syyttää jotain ihan toista...

Piti kirjoitella ihan muusta, mutta nämä tänhetkiset fiilikset vievät juuri nyt voiton. Mun nimittäin piti myös olla stressaamatta tästä joulusta, mutta jotenkin kävi niin, että sovimme tänään Even kanssa käyvämme nopeasti Myllyssä hakemassa viimeiset lahjat. Tämän jälkeen piti tulla kotiin siivoamaan. Vaan ehkä teilläkin alkoi jo "nopean shoppailureissun kohdalla" hälytyskellot soimaan, nimittäin kaksi äitiä, neljä lasta ja nopea ostosreissu eivät vaan yksinkertaisesti sovi yhteen. Aivovammainen veto, kuten totesin kävellessämme vihdoin ulos kauppakeskuksen ovista.

Olen ihan hirveän onnekas, kun mulla on Even kaltaisia mammakavereita, joiden kanssa ollaan samassa veneessä, molemmat välillä airot vähän hukassa, ja ajatellaan vanhemmuudasta aikalailla samalla tavalla. Ai että me nauroimme, kun miettiessämme seuraavaa peliliikettä pohdin, saisiko jostain karkkia, ja Even välitön vastaus oli: "Joo! Hyvä idea!" Aina ei jaksa edes pyrkiä täydellisyyteen.

Karkkisuunnitelma vaihtui jäätelöihin, ja pehmispyörrettä nenän alla pohdin sitä äitiyden ydintä lähes itkua vääntäen. Tiedättekö, kun lapset ovat saaneet ihan liikaa virikkeitä ja sokeria, ja juoksevat ympäri seiniä? Musta on viime aikoina tuntunut, että meno on meillä päivittäin aika samanlaista, vaikka tällaiset jäätelöpäivät eivät meillä ole edes kovin yleinen juttu. Mutta mulla on aivan ihana, huomaavainen, empaattinen ja sosiaalinen poika, jota rakastan yli kaiken, eikä hän nyt yksinkertaisesti voi sille mitään, että häntä vain sattuu kiinnostamaan aivan kaikki, ja siksi kaikki pitäisi saada omaan käteen tutkittavaksi. 

Lapsen aito kiinnostus ja ihmetys ympäröivää maailmaa kohtaan on ihailtavaa - ja ihan hiton raskasta. Tänään pyysin poikaa kolmatta kertaa lopettamaan metallisen penkin työntelyn, sillä se aiheutti korvia raastavaa ääntä. "Äiti, tämä on orkesteri", hän vastasi hymyillen ja rummutti penkin pintaa. Siinäkin kohtaa meinasi mennä itkuksi. Niin rakas, se on tosi hienosti keksitty. Valitettavasti minä ja muut aikuiset vaan ärsyynnytään metelistä. Sitten hän kiipesi korkean vaippapakkauspinon päälle ketterästi kuin Gustafsson. 

Aikamoinen meininkihän meillä oli ihan koko ajan. Yksi ehti nappaamaan ranskalaisen lattialta suuhun, yksi vitkutteli liukumäessä muiden tukkeena, yksi huusi jos joutui rattaisiin ja yksi halusi ottaa kaiken irti lähtevän messiin. No okei, mun lapset. Päätettiin sitten, että ensi vuonna ei käydä tällä kokoonpanolla yhdessäkään kauppakeskuksessa. Sen sijaan pakataan voileivät ja mehupullot mukaan, ja painutaan metsään, missä lapset voivat ihan vapaasti leikkiä orkesteria, huutaa päät punaisina ja poimia matkamuistoksi niin paljon käpyjä kuin rattaiden tavaratilaan mahtuu!

Sitä paitsi, mitä me edes ylipäätään tehtiin siellä ostoskeskuksessa? Miksi hankkiuduimme tarkoituksella sille kaikelle stressille alttiiksi? Enkö mä juuri eilen luvannut itselleni lahjaksi stressittömyyttä? Koskahan saan sen rennon vaihteen päälle? Jouluaattona? Aika näyttää...

Siispä päinvastoin, tarpeellisten tavaroiden listaltani löytyy sadetakki, jotta voin iloisin mielin ulkoilla lasten kanssa säällä kuin säällä, perhekalenteri, joka on yksinkertaisesti fiksu ratkaisu arjen hallitsemiseen sekä mortteli, jota olen silloin tällöin huomannut keittiössä kaipaavani. Marimekon lahjakortti olisi myös mieluinen lahja, jolla hankkisin varmaan raidallisen kylpypyyhkeen tai Kaivo-pussilakanasetin meillä asustavien parittomien kappaleiden kavereiksi.

Felix näkee toisinaan pahaa unta ja herätessään hipsuttelee sänkyymme. Muistan miten pimeä pelotti lapsena, joten yövalo olisi mielestäni fiksu hankinta meidän perheeseemme. Muumeja ei näe Netflixistä, Areenasta eikä edes kakkoselta nykyään, joten DVDt taitavat olla ainoa vaihtoehto niiden katseluun. Nalle-unikaveri taas on ollut pojan ainoa joululahjatoive, ja siksi aion sen toteuttaa, vaikka pehmoleluja meillä riittääkin. Felix ilahtuisi myös lisäpaloista Brion junarataan ja äiti ihan tavallisista collegehousuista ja leggingseistä.

No entäs sitten meidän perheen isi? Se, jolle keksii aina lahjaksi ne samat jutut  - sukat, kahvimukin ja kuulokkeet. Ja nekin jäävät käyttämättä tai häviävät johonkin. Mutta Harri on mies, joka ei tarvitse muuta kuin sukat, nappikuulokkeet, lehtiön ja tusseja. Niinpä olenkin melkein joka vuosi ilahduttanut häntä myös aineettomalla lahjalla, kuten purkillisella treffi-ideoita, ja ne ovatkin kuulema olleet niitä parhaita lahjoja. Ehkä luotan niihin tälläkin kertaa.

Minkälainen lahjapolitiikka teillä on? Mitä te olette hankkineet miehillenne?