Eilen oli isänpäivä. (Jos joku ei vielä tiennyt.) Ajattelin vihdoin uskaltaa kirjoittaa teille viiden vuoden takaisesta isänpäivästä, jonka muisto on edelleen aika kipeä, mutta ehkä sitten toisella kertaa. Sitten suunnittelin esitteleväni teille kolme meidän perheen isin saamaa kravattia, joka oli kyllä ihan puhdas vahinko, mutta ehkä kirjoitan siitä myöhemmin. Sitten olisin voinut jakaa ajatuksia siitä mitä tunnen ja ajattelen omasta isästäni tai lasteni isästä, mutta voihan siitä kirjoittaa jonain toisenakin päivänä. 

Sen sijaan en kirjoittanut mitään. Otin kyllä muutaman kuvan ja pari snäppivideotakin, mutta muuten keskityin siihen, mikä näissä päivissä on kaikkein tärkeintä - perheeseen. Aamulla teimme lasten kanssa yhdessä aamupalan. Felix halusi välttämättä paistaa sämpylöitä, jotka hän oli kaupasta valinnutkin. Lapset saivat asetella hedelmät lautaselle, valita isille päivän arvoon sopivan kahvimukin ja kattaa pöydän. Meillä oli oikein mukavan touhukas aamu, kun ei kannettu murhetta siitä, löytyykö jokaisen paikalta lasi ja onko kaikilla samanlainen lusikka. (Ei löytynyt ja ei ollut.)