Meillä kävi sillä tavalla hassusti, että joulukuun ensimmäisenä päivänä ei avattu joulukalenterin ensimmäistä luukkua, sillä ei ollut joulukalenteria mitä avata. Tänään lauantaiaamuna olohuoneen senkin päälle oli kuitenkin ilmestynyt pussillinen paketteja ja lapsille osoitettu kirje, joka kuului näin:
"Arvoisat Felix ja Stella,
Hyvää joulukuun 2. päivää! Olen valtavan pahoillani, mutta unohdin tuoda teidän joulukalenterinne eilen, kuun ensimmäisenä päivänä. Joulun alla on usein niin kovin kiire... Sehän kuitenkin tarkoittaa, että tälle päivälle on kaksi luukkua avattavana, jaksattehan?
Laitan mukaan listan, jossa on 24 jouluista tehtävää, yksi kullekin päivälle ennen joulua. Tehkää ne yhdessä äidin ja isän kanssa, ja muistakaa olla kilttejä sillä me tarkkailemme jo kovasti.
Iloista joulunodotusta,
-Tonttunne"
Kerrassaan ihmeellistä, jopa vastuutonta, ajattelin. Mutta lapset eivät välittäneet, heistä oli ihan ok aloittaa joulunodotus päivää myöhemminkin, ja koska he suhtautuivat tontun mokailuun niin armollisesti, päätin minäkin hyväksyä tontun pahoittelut ja antaa hänelle anteeksi.
Onneksi lapset ovat niin usein niin viisaita. Sitäpaitsi, ei joulu asu kiireessä ja stressissä, senhän tietää tonttukin! Joulu ei löydy itsesyytöksestä eikä sanasta "pitäisi", vaan armollisuudesta, kiireettömyydestä ja läsnäolosta.
Ps. Alimman kuvan joulukalenterin teimme lasten kanssa Harrille. Myös se sisältää erilaisia, minun ja lasten ideoimia tehtäviä jokaiselle joulunodotuspäivälle, kuten "käy joulukonsertissa", "vie lapset joulutorille" tai "osallistu joululeivontaan."
