Me vietimme Itsenäisyyspäivää isomummin herkkupöydän äärellä. Mummi oli onnistunut tekemään kermaperunoita ja kääretorttua joista jopa tämä nirsoilijakin tykkäsi. Felix sen sijaan ei nirsoillut, vaan söi reilun annoksen riisiä, porkkanalaatikkoa, lihaa, herneitä ja porkkanoita, ja sai jälkiruuaksi hiukan pullaakin.

Kuuden maissa vaihdoin Felixin kanssa osoitetta parin korttelin päähän juhlimaan pikkujouluja Karon luo, ja Harri sai aikaa ihan vaan itselleen. Kiva ilta siis oli molemmilla, mutta mikä voisi voittaa ystävien kanssa vietetyn ajan?

Vuoden ensimmäisistä pikkujouluista huolimatta olo ei voisi olla vähempää jouluinen. On joulukalenteri, on kuunneltu joululauluja ja kynttelikkökin kaivettu esiin. Ei silti. En saa mistään kaivettua minkäänlaista joulutunnelmaa, vaikka olen pienestä asti ollut jouluihminen.

En ole vielä uhrannut ajatustakaan lahjoille. Lumi puuttuu, niinkuin jokin muukin ihan supertärkeä... Fiilikseni joulusta ovat todella ristiriitaiset. Juuri tänä vuonna se on erityisen merkityksellinen, sillä se on Felixin ensimmäinen. Toisaalta toivoisin, että koko joulu olisi vain pian ohi.

Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa. Kunhan sitä lunta ensin tulisi. Huomenna voisi käydä vaikka Joulumarkkinoilla juomassa ylihinnoiteltua glögiä ja kaivaa vähän koristeita ja kynttilöitä esiin. Eiköhän se sieltä löydy, se tunnelma.