Selasin ja täydensin tässä Felixin vauvakirjaa, ja tilaa tuntui olevan kauhean vähän! Rivit olivat aivan liian lyhyitä, eikä kaikkiin tärkeisiin asioihin löytynyt edes sopivia kohtia. Onneksi meillä on sentään kaksi vauvakirjaa!

"Syöttö- ja ruokailuhetkiin liittyviä muistoja." 
Mieleeni tulee, miten yritimme sängyssä iltaisin antaa kolmekuiselle pojallemme riisivelliä, jotta hän nukkuisi paremmin. Tai ne hetket, kun sitterissä menivät suuhun vuorotellen varpaat, sormet ja lusikka, kun Felix sai ensimmäisen kerran kiinteän kurkunpalan käteensä, ja tiesi heti mitä tehdä. Ja kaikki ne muut ensimmäiset kerrat! Miten ne saa mahdutettua neljälle riville?


"Mitä muuta olet syönyt kuin ruokaa?"
Roskia, johtoja, leluja, varpaita, äidin vaatteita... Mitkä ovat niitä riittävän merkittäviä muistoja mainittavaksi? Pitäisikö tilaa kuitenkin säästää, jos myöhemmin tuleekin jotain vielä hauskempaa kirjoitettavaa?

Muistin, että äiti oli kirjoittanut hauskoja sattumuksia meidän lapsuudestamme omaan kalenteriinsa. Aloin miettiä pitäisikö minulla olla joku vauva-ajan päiväkirja, johon kirjoittaisin mitä milloinkin olemme tehneet, miten Felix on reagoinut ja mitä uusia juttuja hän on oppinut.


Joko teitäkin alkaa naurattaa? Minullahan on sellainen! Tämä blogi! Olen monesti katsellut vanhempia päivityksiäni, ja elänyt niiden kautta uudelleen monia hyviä päiviä. Olen katsellut kuvia Felixistä, ja ajatellut, että "voi kun se oli pieni."

Miksi kaikki hetket edes pitäisi saada kerättyä talteen? Synnytysvalmennuksessa meille sanottiin, että nauttikaa rauhassa siitä, kun lapsi syntyy - kuvia saa myöhemminkin, eikä se lapsi siitä tunnissa tai kahdessa muutu miksikään. Olen pitänyt tämän mielessä muissakin asioissa, sillä tärkeintä kauniissa hetkissä on elää niitä kunnolla, ei kameran takaa. Eiväthän ne silloin edes olisi niin kauniita.