Nyt on taas tätä pientä äitiä koeteltu, kun äkillisen pahoinvoinnin, supistusten ja kovien vatsakipujen syyksi lopulta todettiin umpilisäketulehdus, ja leikkaukseen - elämäni ensimmäiseen - kiidätettiin sunnuntaina tunnin varoitusajalla. Äidin päällimmäisenä huolena olivat tietysti lapset, jotka olivat myös heräämössä ensimmäisinä mielessä. Onneksi vauvalla oli mahassa koko ajan kaikki hyvin, samoin kuin Felixillä vaarin luona.

Olosuhteisiin nähden voin hyvin, ja pääsen kotiin ihan näillä hetkillä. Olen kiitollinen siitä, että oireisiini löytyi syy ja hoito, vaikka leikkauksesta toipuminen viekin aikaa. En saa nostaa Felixiä ainakaan kolmeen viikkoon, joten arjen käyntiin pyöräyttäminen jännittää aika paljon.

No entäs se joulu? En ole ehtinyt ostaa vielä yhtäkään joululahjaa, enkä tässä kunnossa paljon kaupoissa pääse juoksemaankaan. Joulukuusta en tänä vuonna viitsi hankkia, sillä Felix olisi koko ajan sen kimpussa. Myös joulusiivous saa nyt jäädä. Joulutunnelmaan on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen vaikeaa päästä.

Olen sitä mieltä, että tämä sairaalareissu oli merkki siitä, että nyt olisi aika ottaa vähän rennommin. Joulu ja siihen kuuluva tunnelma on tullut joka vuosi ennenkin, joten en aio stressata siitä nytkään. Minun jouluni rakentuu tänä vuonna pienemmistä asioista, mutta eiköhän lopputulos ole ihan yhtä hyvä.

Ajattelin aloittaa joulumielen hankkimisen antamalla. Olen itse kokenut niin suurta kiitollisuutta ja iloa ihan vaan siitä, että ystäväni ovat taas olleet tukenani, ja luvanneet auttaa minua. Jos niin pienellä teolla, kuin tekstiviestin lähettämisellä voi jakaa hyvää mieltä, teen sen oikein mielelläni. Haastan myös sinut tekemään jollekulle hyvän mielen loppuvuoden jokaisena päivänä, sillä me kaikki olemme sen arvoisia!