Eilen kuljin pitkästä aikaa bussilla läpi lumisen lapsuusmaiseman. Kaikki näytti ihan samalta - talot, bussipysäkki ja luistelukenttä - muistatko kun silloin yhtenä uutena vuotena kävimme siellä luistelemassa koko perhe?

Eilen juhlimme nolosti unohtuneita syntymäpäiviä. Kyllähän sinä tiedät, miten huono mä olen näissä, eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta. Ostimme ruusuja ja leivoimme yhdessä herkullisen kakun, joten meillä oli onneksi mukava ilta.

Eilen laitoimme vanhan autoradan taas tulille, ja vitsi että se oli ihan paras, vaikka rakentaminen ilman ohjeita tuottikin hiukan päänvaivaa. Kukahan ne heitti pois, sinäkö? Tiedän että olisit nauttinut lasten riemusta, kun formulat lentelivät radalta ajaessaan liian lujaa kurviin, ehkä vielä vähän enemmän kuin me muut eilen nautimme.

Eilen oli ihana päivä, jota hiljaa mielessä varjosti haikea ikävä ja ikävä haikeus. Eilen tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä päivästä, jonka jälkeen en ole voinut jutella sinulle enää tällä tavalla. Se ei ole ollut helppoa, eikä minulla enää ole oikein ketään jonka kanssa soittelisin joka toinen päivä vähintään tunnin mittaisia "mitä kuuluu" -puheluita.

Eilen, vähän enemmän kuin yleensä tulin miettineeksi, miten kaipaisin neuvojasi nyt, kun niitä ei ole enää saatavilla. Kaipaisin niitä, vaikka joskus niitä tuntui tulevan vähän liikaakin. Huolenpitoa ja rakkautta, nyt myöhemmin tajusin senkin. Ja sen, miten paljon olet äitinä tehnyt eteeni, niinkuin minä yritän nyt omille lapsilleni tehdä. Haluaisin kiittää sinua siitä, mutta enää en voi. Olen kuitenkin varma, että tiesit tämänkin päivän koittavan, vaikka kanssani ei ollut aina helppoa. Sinullakin nimittäin oli äiti, jota aloit arvostaa aivan eri tavalla kun sinusta itsestäsi tuli äiti. Sellaisia me äidit olemme.