Päässä soi "sisko tahtoisin jäädä", mikä on tilanteeseen nähden aika kornia. Kaiken lisäksi tänään on karkauspäivä, ironista sekin.

Tämä on taas yksi niistä vaikeista postauksista, jotka on vähän niinkuin pakko kirjoittaa, mutta ei oikein osaa sanoa mitään. Siksi olen tainnut lykätä tätä taas ihan viimeiseen hetkeen. Tuntuu vähän samalta kuin olisi hyvästelemässä ystävää, jota ei tule näkemään pitkään aikaan - ne viimeiset syleilyt jaetaan vasta oviaukossa, juuri ennen kuin ovi painetaan kiinni ja kävellään pois.

Nyt on tullut minun aikani jättää Lumoblogit. Oi miten helppoa olisi kirjoittaa tämä postaus, jos porukka olisi ihan syvältä ja kaikki perusteellisen pielessä, sillä silloin mulla olisi antaa joku järkevä syy tälle päätökselle. Mutta ei, näin ei ole. Ja sitten taas toisaalta, onko oman sydämen seuraaminen (ja sieltähän se klisee tuli!) sitten jotenkin huonompi syy? Ei minusta. Tämä blogikoti oli ja on edelleen hirmu kaunis, mutta se on jonkun muun koti, kuin minun. 

Joten maaliskuun alusta lähtien kirjoittelen jälleen, ainakin näin alkuun ihan itsekseni. Blogini löytyy edelleen samasta tutusta osoitteesta, sekä tietysti Lumojen kautta seurailleiden kannattaa viimeistään nyt tykätä ja seurata Facebookissa ja Instassa. Ja niille jotka eivät vielä Lumoblogien facesivusta tykkää, suosittelen klikkaamaan sinnekin. 

Nyt ollaan menty vähän tunnepohjalla, muissakin kuin blogiin liittyvissä asioissa. Tämä maaliskuu tulee varmasti olemaan jännittävä, mutta toivottavasti ei liian. Huh. Hyvää jatkoa vaan mulle, ja hyvää jatkoa Lumoblogeille. Kyllä me pärjätään, molemmat, ja erotaan ystävinä.