"Äiti, miksi sä itket?"

"Mutta me ollaan täällä sua lohduttamassa."

"Älä itke äiti."

Ei mun tällaista pitänyt tänään kirjoittaa, ei todellakaan. Mutta eihän me aina saada valita. Luonnollista, mutta ihan luonnotonta. Että joku lakkaa olemasta. Että enää ei ole sanoja sanottavana. Ja mä sanon tämän siksi, etten halua sanoa mitään. En vielä.

Elämän on jatkuttava, mutta ei vielä.