Se jokakesäinen
20.57
Kuvatulva ei nyt sitten ota loppuakseen. Eilisestä listauksesta jäi tarkoituksellisesti uupumaan viimeisin kesäjuttu, Helluntaiseurakunnan kesäleiri. Mun kamera on onistunut räpsimään lauantaista tiistaihin kestäneellä leirillä aika ihania kuvia näistä suloisuuksista, joten ne ansaitsivat mielestäni ihan oman postauksensa. Katsokaa nyt tota viimeistä kuvaakin! Kyllä ne osaa sitten kinata keskenään ja kiusata toisiaan, mutta päivän päätteeksi olla toisilleen ne maailman tärkeimmät.
Joku pidempään blogin matkassa kulkenut saattaakin ehkä muistaa, että kesäleirit ovat meille ihan jokavuotinen juttu, joka nyt vaan kuuluu kesään yhtä oleellisesti kuin vaikkapa mansikat, uiminen tai juhannus. Olen käynyt leireillä oikeasti aina, vuodesta toiseen ihan vauvasta asti, enkä pistä ollenkaan pahakseni jos niistä tulee lapsillekin sellainen tärkeä kesäjuttu. Kyllähän Felix viime vuoden leiristä jotain muistikin, ja oli taas tänä vuonna innoissaan lähdössä.
Mä todella nautin leireistä jo ihan sen ympäristön takia. Leirikeskus on rakas paikka, täynnä muistoja - niin hyviä kuin vähän kurjempiakin. Yhden leirin aikana saimme tiedon äidin uusiutuneesta syövästä. Sen kamalan tilanteen keskellä oli tosi kaunista, miten tutut, rakkaat ihmiset olivat siinä tukemassa ja siunaamassa. Ja vaikka leireillä on kivaa, ne ovat silti aina henkisesti rankkoja, eivätkä koskaan enää samanlaisia ilman äitiä. Olisin niin toivonut näiden yhteisten kesähetkien muuttuvan myös Mimmun ja lastenlasten yhteisiksi, mutta niin, aina me ei saada valita.
Joku pidempään blogin matkassa kulkenut saattaakin ehkä muistaa, että kesäleirit ovat meille ihan jokavuotinen juttu, joka nyt vaan kuuluu kesään yhtä oleellisesti kuin vaikkapa mansikat, uiminen tai juhannus. Olen käynyt leireillä oikeasti aina, vuodesta toiseen ihan vauvasta asti, enkä pistä ollenkaan pahakseni jos niistä tulee lapsillekin sellainen tärkeä kesäjuttu. Kyllähän Felix viime vuoden leiristä jotain muistikin, ja oli taas tänä vuonna innoissaan lähdössä.
Mä todella nautin leireistä jo ihan sen ympäristön takia. Leirikeskus on rakas paikka, täynnä muistoja - niin hyviä kuin vähän kurjempiakin. Yhden leirin aikana saimme tiedon äidin uusiutuneesta syövästä. Sen kamalan tilanteen keskellä oli tosi kaunista, miten tutut, rakkaat ihmiset olivat siinä tukemassa ja siunaamassa. Ja vaikka leireillä on kivaa, ne ovat silti aina henkisesti rankkoja, eivätkä koskaan enää samanlaisia ilman äitiä. Olisin niin toivonut näiden yhteisten kesähetkien muuttuvan myös Mimmun ja lastenlasten yhteisiksi, mutta niin, aina me ei saada valita.
Iloisia kesäkuvia ja sitten tällainen teksti? No näköjään. Mutta jos teistä tuntuu sekavalta ja hämmentävältä, niin kuvitelkaapa mun ristiriitaiset fiilikset. Vauhtia ja riemua lasten kanssa ja sydämessä ikävä. Jokakesäinen ilo, jokakesäinen suru. Ensi vuonna uudestaan.
5 kommenttia
Emmä kestä sä olit tolla leirillä ja mun veli perheineen JA MÄ EN :(
VastaaPoistaNukuitteko mökissä vai teltassa?
Eikä, oisitte tullu! :D Asuntovaunussa ;)
PoistaOotteko helluntailaisia? :)
VastaaPoistaOon helluntailaisesta perheestä, mutten itse kuulu virallisesti mihinkään seurakuntaan. Pyörin vähän siellä täällä. :D
PoistaOon helluntailaisesta perheestä, mutten itse kuulu virallisesti mihinkään seurakuntaan. Pyörin vähän siellä täällä. :D
PoistaKiitos kommentista!