On viikkoja joina tuntuu, ettei tapahdu mitään, ja joskus taas kiireisen viikon jälkeen viikonloppuna saa pistää lähestulkoon juoksuksi. Se on ihanalla tavalla uuvuttavaa. Tämä viikko on ollut juuri sellainen viikko. Mun viikonloppuun on mahtunut levyjulkkarikeikka Tavastialla ja yleistä Helsinkipalloilua, junamatka kolmen tunnin unilla ja suoraan ihanan, tulevan äidin babyshowerit. Vauvajuhlien jälkeen lasten haku Vaarilta, toisen kantaminen nukkuvana autosta, toisen kanssa vielä iltapala duploleikkien...
Suurimmalta osalta ei varmaankaan ole mennyt ohi tämä Helsingin kaupungin upea mainoskampanja, joka julistaa: "välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa." Kuvassa siis perheen äiti istuu valkoisessa kodissaan designtuolilla uppoutuneena pädiinsä. Ja lapset ovat tietysti heitteillä. Paha äiti. Mainoksesta on noussut kohu, ja Ylenkin mukaan "someäidit raivostuivat mainoskampanjasta." Tässä mainoksessa on sen verran paljon pielessä, ettei sen sanoma, vaikkakin ilmeisesti hyvää tarkoittava, mene maaliinsa. Mitä enemmän...
On aamu ja maalla paistaa aurinko. Valkoinen marraskuun valo tunkeutuu ristikkoikkunoista sisään, enkä osaa kuvitella montakaan mieluisampaa näkyä siihen hetkeen, kun silmät varovasti avautuvat. Villasukat jalkaan auringon valossa. Aamupuuro ja aamukahvi nautittuna auringon valossa. Äkkiä lämmintä päälle ja ulos, valoon. Vedetään pulkkaa, heitellään lapiolla puuterilunta ilmaan, harjataan pihakalusteet lumesta ja pinotaan ne katokseen odottelemaan ensi kesää. Mitä tahansa, kaikki tuntuu juuri nyt ihanalta....
Eilen oli isänpäivä. (Jos joku ei vielä tiennyt.) Ajattelin vihdoin uskaltaa kirjoittaa teille viiden vuoden takaisesta isänpäivästä, jonka muisto on edelleen aika kipeä, mutta ehkä sitten toisella kertaa. Sitten suunnittelin esitteleväni teille kolme meidän perheen isin saamaa kravattia, joka oli kyllä ihan puhdas vahinko, mutta ehkä kirjoitan siitä myöhemmin. Sitten olisin voinut jakaa ajatuksia siitä mitä tunnen ja ajattelen omasta isästäni tai lasteni...
"Ollaaks pian perillä?" on varmaan se tunnetuin lause lapsiperheen auton takapenkiltä. Se kuuluu yleensä ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun ollaan ohitettu kahdet liikennevalot. Sitten sieltä saattaa kuulua jotain tällaista: "Autot POIS EDESTÄ!" "Äiti voita toi rekka. Hyvä äiti!" "Mikä laulu nyt tulee?" "Ei tätä musiikkia! Ei tätäkään musiikkia! EI TÄTÄ!" "Liian pitkä matka. Mä en kestä tätä." "Äiti nosta! Äiti kato! Äiti anna!"...
Pyhäinpäivä. Päivä, jona muistellaan niitä rakkaita, joita ei voi enää kuin muistella. Tänä pyhäinpäivänä mulla oli jälleen yksi muisteltava lisää. Mun elämässä on ollut kaksi ukkia. Toista sain pitää vähän alle kaksi vuotta, toista yli kaksikymmentä. Kaksikymmentäkolme vuotta sitten mulla oli tapana kiipeillä mummin ja ukin luona portaissa. Siitä on olemassa videokuvaakin, kun äitini isä istuu alimmilla portailla varmistamassa turvallista harjoitteluani, samalla keskustellen...
Okei, nyt viime postauksen jälkeen tiedätte jo, mitä tein kuun ensimmäisenä lauantaina ja viimeisenä sunnuntaina, voisin hiukan kertailla mitä niiden välissä, eli käytännössä katsoen lokakuussa on tapahtunut. Mä ainakin mielelläni palaan vielä hetkeksi fiilistelemään lokakuun viikonloppuja, sillä niin paljon iloa ja kivoja juttuja niihin on kuulunut. Jatketaan siis lauantailinjalla! Lokakuun ensimmäinen lauantai kului tosiaan synnytyssalissa ja tasan viikon päästä siitä kuvasinkin pientä prinsessaa hänen...
